VIERASKYNÄ: LL-89 SM-joukkue

Viimeisessä Vieraskynä-kirjoituksessa kaudella 13-14 ääneen pääsee hallitseva, 7.kertainen Suomen mestari -joukkue, Lapinlahden Luistin -89.

---

Kausi on nyt kaikkien joukkueiden osalta paketissa ja monella on varmasti nyt tauon paikka, toiset odottavat jo uuden kauden alkua. Oma joukkueemme kasvoi kauden aikana hienosti yhteen ja saavutimme jokaisen haaveen ja ehkä unelmankin, Suomenmestaruuden, toisille ensimmäisen, toisille seitsemännen!

Haluamme raottaa verhoa Say Cheese joukkueen takana ja kertoa hieman joukkueestamme sekä asioista mitkä ovat ihastuttaneet tai vihastuttaneet meitä kauden aikana.

Kaikilla joukkueilla on varmasti kauden aikana omanlaisia haasteita voitettavana, mutta ne eivät ole useinkaan ylitsepääsemättömiä. Joukkueesta tulee entistä vahvempi ja yhtenäisempi, kun vaikeudet voitetaan. Meidänkin joukkueellamme niitä on riittänyt ja mestaruus tuntuu nyt entistä paremmalta haasteet voitettuamme. Haluaisimmekin kertoa millaisia haasteita meidän joukkueellamme kauden aikana on ollut.

Aloitimme kauden ilman pitkäaikaista valmentajavelhoamme Junnua. Junnun katsellessa pelejä sairaalavuoteelta, haasteen selvitimme hienosti Ruotsalaisen Jonnan ottaessa ohjat valmennuksessa. Harjoitukset ja pelit olivat erilaista makusteltavaa Junnun puuttuessa, mutta jokainen kantoi hienosti vastuun omasta tontistaan. Lääkärit tekivät kaikkensa, jotta Junnu saadaan takaisin pelikuvioihin mukaan ja niinhän me ennen joulua saatiinkin.

Yhden haasteen tuo joukkueen todella pieni taustaryhmä niin kuin on varmasti monella muullakin joukkueella lajissamme, mikä on harmittavaa. Taustaryhmäämme kuuluu vain kolme ihmistä: jj Kaarina Haapalainen, huoltaja Juha Haapalainen ja valmentaja Junnu Pohjola. Kuormitus asioiden hoitamisessa on siis todella suuri. Joukkueessamme pelaajat auttavatkin joka osa-alueella. Tämä yhtenäistää joukkuettamme ja kasvattaa sitä kuuluisaa joukkuehenkeä, loppujen lopuksi. Jokaisella ringetessä toimivalla on työ tai koulu, ehkä jopa molemmat, lisäksi perhe tai ehkäpä toinen harrastus. Ringeten ja näiden asioiden yhteen sovittaminen on joskus raskasta ja ylimääräiset tehtävät pelaajille/taustajoukoille stressaa ja mietityttää. Hienosti jokainen otti haasteet vastaan, keräsi rahaa erilaisilla keinoilla ja hoiti taustahenkilöiden tukena juoksevia asioita. Sitä on se joukkuepelaaminen, ei sitä tehdä vain kentällä vaan myös kentän ulkopuolella, jotta joukkue toimii. Onpa joskus valmentajamme antanut omat palkkionsa pelaajan matkakustannuksiin. Myöhemmin taloudellisen tilanteen kiristyessä valmentajapalkkiot ovat jääneet kokonaan pois. Tätä tehdään siis täydestä rakkaudesta lajiin.

Yksi haaste, minkä jokainen joukkue kokee kauden aikana, ovat loukkaantumiset. Tuntuu, että niitä tulee entistä enemmän vauhdin, taidon ja kovuuden kasvaessa. Meidän joukkueessamme on monta pelaajaa, jotka ovat joutuneet käymään magneetti- ja röntgenkuvauksissa peleissä tapahtuneiden tapaturmien vuoksi. Ehkäpä tuomarit eivät yksinkertaisesti pysty pitämään pelejä turvallisena? Jos olet saanut edellisessä tilanteessa pelata vasten sääntöjä, miksi et pelaisi niin toisenkin kerran? Kyllä, kaikki lähtee pelaajasta itsestään, mutta vauhdin kasvaessa myös tuomareita tulisi kentällä olla enemmän tai ehkäpä sääntöjä pitäisi muuttaa.

Eihän tuomareita voi pelaajien pelityylistä syyttää, jos joku pelaaja tykkää hakata tai töniä renkaatonta vastustajaa. Ehkä syytämme liian usein tuomareita näistä tilanteista, mutta ehkä myös ihan ymmärrettävästi, koska he ovat ainoat siinä tilanteessa, ketkä siihen pystyvät puuttumaan. Toivoisimme joka pelitilanteeseen yhtenäistä linjaa, jos linja heittelee, on pelaajien vaikea tietää miten pelataan. Yhdestä saa jäähyn ja toisesta ei.

Lainataksemme Timo Himbergin sanoja RNK:n vieraskynästä, olemme asiasta samaa mieltä:
”Kaikki toki lähtee ensisijaisesti pelaajista ja siitä että pelaajat kunnioittavat kilpakumppaneita. Toissijaisesti se lähtee meistä valmentajista. Me voimme joko ummistaa silmämme näiltä tapahtumilta tai ottaa asia käsittelyyn joukkueen sisällä. Kilpailuun kuuluu kuitenkin tunne ja joskus tunne vie järkeä. Tuomareilla tilanne pitäisi olla neutraali. Itse peliin kuuluvissa vihellyksissä tuomarien toivoisi lukevan ns. peliä eli jos kaksi joukkuetta pelaa tasavahvasti, niin kaikkia pikkurikkeitä ei tarvitsisi viheltää, jos niistä ei saa hyötyä, vaan antaa joukkueiden pelata.”

Olemme myös kauden aikana miettineet, että isojen rangaistusten antamiseen pitäisi tulla muutos. Pelitilanteet, joissa pelaaja ei millään tavoin tavoittele rengasta ovat lisääntyneet ja niitä on yllättävän paljon katseltuamme pelejä videolta. Olemmekin sitä mieltä, että juuri näissä tilanteissa tulisi tuomita 4min rangaistus. Uskomme, että näillä neljä minuuttisilla saisi kyseisiä tilanteita vähemmäksi.

Luvian joukkueen vieraskynässä esille ottama sarjajärjestelmä on vihastuttanut osaltaan meitäkin. SM-sarjassa on suuret tasoerot, niin kuin jokainen sen varmasti on todennut. Pelit, jotka päättyvät kymmenen tai jopa kahdenkymmenen maalin eroon, ei juurikaan palvele ketään. Me olemme tottuneet voittamaan viime vuosina enemmän kuin häviämään. Voimme jokainen pelaaja rehellisesti sanoa, ettei se ole pidemmän päälle mukavaa voittaa murskalukemin. Ringetestä häviää jonkunlainen hohto ja kipinä. Se alkaa puuduttaa. Moni onkin tämän kauden aikana harkinnut lopettavansa, mikä on erittäin huono asia lajin kannalta. Jos Lapinlahdella/Itä-Suomen alueella ei pelata enää kuin C-junioreiden sarjaa (korkein sarjataso täällä, yhdessä joukkueessa), on liiton toiminta mielestämme epäonnistunut. Pisin matka SM-sarja otteluun Etelä-Suomesta ja Länsirannikolta on Nokialle. Mitä tehdään muualla Suomessa? Liitto levittää lajia ulkomaille ja jättää lajinlevityksen Suomessa seurojen kontolle. Tämän vuoksi laji alkaa hävitä itse kotimaasta.

Haluaisimme tehdä enemmän lajimme eteen, mutta aikamme ei riitä. Tarvittaisiin paljon enemmän aktiivisia toimijoita (kavereita, vanhempia, katsojia, faneja jne.) lajimme eteen. Koulutapahtumat ja kaikki erilaiset tapahtumat tuovat lajia esiin ja uusia harrastajia/katsojia. On harmittavaa, ettei meillä pelaajilla ole tarpeeksi aikaa viedä lajia eteenpäin. Tämä on kuitenkin meille vain harrastus mistä ei makseta. Joudumme hoitamaan työn, koulun, kodin, valmennuksen ja lasten harrastukset oman treenaamisen ohella. Pelaajien voimavarat ovat jo pelaamisen takia koetuksella ja on hatunnoston arvoinen suoritus, jos jaksat tehdä muutakin työtä seurassasi kuin pelata. On kovaa työtä pyörittää edellä mainittua palettia. Mutta kysymys kuuluukin, kuka työtä lajin eteen sitten tekee??

Aiemmassa vieraskynässä todettiin tasoerojen selittyvän sillä, että ”huippupelaajat” kasaantuvat samoihin seuroihin. Miksi joku pelaaja haluaa tulla menestyvään seuraan? Voisiko syynä olla se, että siellä osataan tehdä asioita oikein eikä toiminta ole ns. puuhastelua. Yhtään väheksymättä muita seuroja, emmehän tiedä miten muissa seuroissa toimitaan!

Meille on tullut melkein jokaisena vuonna pelaajia muualta. Tämäkin on totta kai eräänlainen haaste joukkueellemme. Saavathan seuramme omat juniorit riittävästi vastuuta taitoihinsa nähden? On todella harmittavaa, ettei alueellamme ole minkäänlaista aluesarja toimintaa tai joukkuetta nuorten omassa ikäluokassa. Joskus pelaajat ”joutuvat” nousemaan SM-sarjaan liian nopeasti ja, kun peliaikaa ei heti tule, lopetetaan. Ikävää lajin harrastajamäärän kannalta sekä niiden nuorten, ketkä ovat juuri parhaassa iässä kehittyäkseen huippupelaajaksi!

Muualta tulleet pelaajat itse kokevat kehittyneensä juuri tänne tullessaan. Jokainen tänne tullut, on todennut, ettei enää halua pelata muualla joukkueessa, ennemmin he lopettavat. Tämä mielestäni kertoo todella paljon meidän joukkueesta ja seuran toiminnasta. Eihän ole meidän vika, jos asia näin on? On ihailtavaa kuinka moni pelaaja on jaksanut jatkaa vuodesta toiseen ja pysynyt samassa joukkueessa. Joukkueemme runko on pelannut yhdessä monen monituista vuotta. Niin sitä menestystä niitetään . Kun jaksaa tehdä töitä kärsivällisesti niin joskus se palkitaan. Jaksakaa tekin!

Jonkun mukaan ilmeisesti ”huippupelaajia” Suomessa on vain kourallinen, kun niitä riittää vain pariin kolmeen seuraan? Meidän mielestämme asia ei näin ole. Pitää myös muistaa, että moni pelaaja kuitenkin valitsee seuran koulupaikan sijainnin vuoksi tai millaista valmennusta pelaaja hakee.

Paljon olisi sanottavana, mutta palstatilakin on rajallinen, joten:
Suomenmestarit toivottavat kaikille oikein mukavaa kevään aikaa ja intoa lajin parissa työskenteleville! Nuoret jaksakaa tehdä työtä kärsivällisesti, teissä on tulevaisuus!