We took it all - kaikki kolme Trophya Suomeen
05.01.2014 08:47
Ringeten MM-kisat päättyivät eilen North Bayssa, Kanadassa. Suomi teki sen, mistä haaveiltiin - tuplamestaruus! Kuudes maailmanmestaruus naisille ja U19 joukkueelle toinen. Joukkueet olivat valmistautuneet siihen että lajin synnyinkaupungissa, ringeten ”pyhätössä”, maailmanmestaruuden tavoittaminen tulee olemaan haastavaa. Ei voisi paremmin alkaa tämä urheiluvuosi, kuin tuomalla molemmat tytöt takaisin kotiin.
U19 joukkueemme oli päivää aikaisemmin voittanut President’s Poolin, jossa pelasivat U19 Kanada, USA ja Ruotsi. Eilen vuorossa oli U19 MM-peli Kanadaa vastaan. Vuonna 2012 Suomen nuoret olivat hävinneet Londonissa Kanadalle mestaruuden. Oli siis aika saada ”pikkutyttö” takaisin kotiin.
Kun peliä oli pelattu viisi minuuttia Winges teki avausmaalin Kanadalle aivan maalin yläkulmaan. Ensimmäinen erä oli vauhdikasta peliä ja molemmilla joukkeilla oli hyviä maalintekotilanteita. Kanada painosti vahvasti ja eikä Suomi tahtonut päästä omalle alueelle.
Toisessa erässä Kanada jatkoi edelleen painostusta ja Suomi hukkasi syöttöjä. Camilla Lepistö kavensi tilanteeksi 1-1 toisen erän alussa. Begin vei Kanadan johtoon toisen erän lopussa, joka on jokaiselle joukkueelle henkisesti tärkeä asia. Kolmannen erän alussa Begin vei Kanadan 3-1 johtoon, mutta suomalaiskatsomo ei menettänyt toivoaan. Neljännessä erässä Suomi heräsi ja teki kolme tärkeää maalia. Ei ollut ensimmäinen kerta kun suomalaiset nousevat viimeisessä erässä johtoon. Tähän voi vaikuttaa myös se, että Suomessa pelataan pidempiä peliaikoja kuin Kanadassa. Ottelu päättyi Suomen nuorten voittoon 6-4.
Päävalmentaja Jouni Levander ja maalivahtivalmentaja Niko Tuominen olivat tyytyväisiä joukkueeseen ja he lähtivät eiliseen peliin luottavaisin mielin. Alussa pelaajat olivat jännittyneitä ja he puristivat vähän mailaa. Pelistä puuttui rentous, mutta pelaajilta tai valmennusjohdolta usko ei loppunut missään vaiheessa. 2-3 kavennusmaali oli ratkaiseva hetki. Suomi lisäsi vauhtia ja kandalaisilla luistin alkoi painaa. Joukkuevalinnat osuivat kohdalleen ja jokainen pelaaja täytti oman roolinsa.
Nuorten pelin jälkeen pidettiin mitalienjakoseremonia sekä jaettiin parhaan pelaajan palkinnot. Marjukka Virta valittiin kisojen parhaaksi pelaajaksi.
Maiden parhaat pelaajat olivat:
Suomi Anne Pohjola
Kanada Megan Pittaway
USA Chelsey Stone
Ruotsi Linda Björlin
U19 Suomi Roosa Salonen
U19 Kanada Molly Lewis
Joukkueemme saapuvat Suomeen tiistaina klo 13.30 ja mitalikakkua syödään Helsingin Rautatietorilla sijaisevassa Jääpuistossa tulevana sunnuntaina klo 17.00.
Otteluraportti:
http://www.leaguestat.com/ringettecanada/worlds/en/stats/text-game-report.php?game_id=3644
Tulospalvelu:
http://www.leaguestat.com/ringettecanada/worlds/en/stats/schedule.php
Team Finland Kisasivut:
http://ringette.skrl.fi/fi/Maajoukkueet/WRC2013+North+Bay%2C+Kanada.html
WRC2013 viralliset kisasivut:
http://worldringettechampionship2013.com/home.php