VIERASKYNÄ: Hyvinkää Ringeten B-joukkue

18.11.2013 08:09

Viikoittain ajalla 16.9.2013 - 31.3.2014 julkaistavassa Vieraskynä -aiheisessa kirjoituksessa kaikkien liiton alaisten sarjojen joukkueet kertovat omia kokemuksia ja näkemyksiä omasta sarjastaan, muista liiton alaisista sarjoista, ajankohtaisista ringette-asioista jne.

Tässä kymmenennessä kirjoituksessa ääneen pääsevät Hyvinkää Ringeten BSM-joukkueen peaajat.


Treenasimme kesällä vähän erilailla kuin aikaisempina kesinä. Ohjelmaan kuului mm. ohjattua Crossfittia, mikä tuntui alussa todella rankalta, mutta kropan tottuessa treeni muuttui helpomman tuntuiseksi. Tämä oli loppujen lopuksi kaikkien mielestä mieluisampaa kuin perinteinen pururatatreeni.

Itse pelikausi alkoikin sitten surkeasti, kun (ainoa) maalivahti tuli edellisenä iltana kipeäksi ja C-joukkueestakaan ei päällekkäisyyden vuoksi saatu maalivahtia. Saatiin huomata, että tällä tasolla kenttäpelaaja maalissa ei ole hyvä juttu (vaikka Nelli pelasi hyvin kokemukseen nähden). Ja kuten tuloksista näkee, ei kausi siitä paljon tuloksellisesti paljon paremmaksi ole muuttunut, mutta pelin sisällä on kehitystä tapahtunut ja valkkujen painottamilla alueilla on kehitytty.

Vielä on pitkä matka edessä, mutta usko ei ole loppunut. Talven räntä-/pakkaskelit on vielä edessä, mutta kun joukkueen peli tulee takuulla paranemaan, se vie eteenpäin.

Joukkueessamme on monia mahtavia persoonia ja olemme onnistuneet paikkaamaan asennettamme viime kauden jäljiltä. Olemme myös onnistuneet nostamaan joukkuehenkeä ja peli-iloa alkukauden vaikeuksista huolimatta.