SM-sarja alkaa tulevana viikonloppuna

27.09.2013 15:00

 

Ringeten SM-sarja alkaa tulevana viikonloppuna. Mestaruus- ja mitalijahtiin lähdetään kahdeksan joukkueen voimin. Kausi on tärkeä osallistuville joukkueille, sillä sarjan kolme parasta pääsevät vuoden 2014 Seurajoukkueiden MM-kilpailuihin Ruotsiin.
 
EKS, Espoo – kohti kautta ”villivarsan” ottein
 
Salla Kyhälä on palannut neljän Kanadassa vietetyn pelivuoden jälkeen Suomeen. Salla jatkaa peliuraansa Espoossa, EKS:n riveissä ja on tyytyväinen päätökseensä tulla takaisin kotimaahan. Sallalla ei ole puutetta vapaa-ajasta, sillä hän tekee töitä, opiskelee liikunnanohjaajaksi ja pelaa. Kauteen valmistautuminen on ollut tiivistä ja harjoittelu suunnitelmallista. Jokaiselle lenkille lähdettäessä takaraivossa kolkuttaa myös tulevat MM-kisat Kanadassa. 
 
Joukkue on vaihtunut jonkin verran vuosien varrella. Tuttujakin pelikavereita on edelleen mukana joukkueessa ja johtotiimissä, kuten Sallan entinen pelikaveri Eevi Kaasinen toimii tällä kaudella joukkueen toisena valmentajana. Tulevalla kaudelle Sallalla on tavoitteena oppia pelaamaan myös sentterinä. Hän on hyvin motivoitunut ottamaan uusia haasteita vastaan ja oppimaan uutta. Sentterinä pelaaminen vaatii keskittymistä ja huomiointikykyä sekä hyökkäykseen että puolustukseen.
 
Monet SM-sarjan joukkueet pitävät EKS:aa vahvana joukkueena, joka tulee olemaan mukana mitalikahinoissa. Sallan kertoman mukaan EKS on kuin ”Villivarsa”, joka on nuorekas, vauhdikas ja innokas. Kun mukaan saadaan vielä ”peliäly” niin tulosta syntyy.
 
LuKi-82 vahvempi kuin viime kautena
 
Luvian joukkueessa on tänä vuonna totuttua osaamista ja kokemusta, mutta myös nuorta voimaa. Vanhaa kokenutta kaartia edustavat Kirsi Pukkila, Elina Raesola sekä tuore äiti Riikka Häyrinen. Päävalmentaja Antero Kivelä näkee kuitenkin Anni Hyvärisellä ja Vilma Virralla olevan täysi mahdollisuus läpimurtoon, kunhan käyttävät tämän mahdollisuuden. Virralta tämä vaatii vielä sen että tervehtyy takaisin pelikuntoon.
 
Kauteen valmistautuminen on Luvialla sujunut hyvin 12 + 2 pelaajien voimin. Tuleva sarjan aloitusviikonloppu tulee kuitenkin olemaan haasteellinen, sillä moni pelaaja aloittaa kautensa sairastuvalta. EKS tulee olemaan todella tiukka vastusta lauantaina kotikentällään. Kivelän mukaan tavoitteena on kultamitali, jota on nyt jahdattu jo monta vuotta. Tavoitteena on myös päästä mukaan vuoden 2014 Seurajoukkueiden MM-kisoihin.
 
Raision RNK:lla uusia vastuunkantajia
 
RNK on vuoden 2011 Suomen Mestari, mutta putosi viime kaudella monen yllätykseksi mitalien ulkopuolelle. Tulevalla kaudella joukkue on taas valmis taistelemaan mitaleista. Pelaajavaihdosta on tapahtunut ja hyökkäystaitoa on lähtenyt pois. Uusia vastuunkantajia tarvitaan niin hyökkäys- kuin puolustuspäähänkin. Hyökkäyspäässä vastuuta annetaan leveällä rintamalla Tanja Elorannalle, Siiri Kallionpäälle ja Katariina Kurikolle.
 
Kauden yhtenä tavoitteena onkin renkaallisen pelaamisen osaamisen vahvistaminen. Puolustuspäässä Fiia Impilällä on mahdollisuus tehdä läpimurto ja saavuttaa huippukausi..
 
Viikonlopun aloituspeliin sarjanousija Nokiaa vastaan lähdetään hyvällä asenteella ja positiivisilla ajatuksilla. Nokia on kehittynyt paljon, pelaajat ovat taitavia ja se voi hyvinkin olla tulevaisuuden mitalijoukkueita, RNK:n päävalmentajan Timo Himberg analysoi.
 
Hallitsevan Mestarin, Lapinlahden Luistin -89:n Anne Pohjola nauttii pelaamisesta
 
Anne Pohjola on valmistautunut läpi kesän tulevaan SM-sarjakauteen sekä MM-kisoihin. Kesällä oli jo tiedossa että kausi tulee vaatimaan paljon, koska hän aloitti sairaanhoitajaopinnot. Päivät kuluvat töissä, opiskellessa, lapsen harjoituksiin kuskaamisessa ja aikaa pitäisi löytää vielä omiin harjoituksiinkin. Anne onkin asettanut kauden tavoitteeksi nauttia pelaamisesta, eikä stressata liikaa siitä montako omaa harjoitusta jää tekemättä. Hän edelleen haluaa kehittyä pelaajana ja onnistua hyvin tulevalla sarjakaudella ja MM-kisoissa.
 
LL-89:n joukkueessa on tapahtunut vuosittain pelaajavaihtoja ja tulevalle kaudelle myös valmentajavaihdos. Anne kokee pelaajavaihdot positiivisena, sillä se tuo mukaan uutta motivaatiota ja innostuneisuutta. Anne on tyytyväinen joukkuetovereihin ja erityisesti Tiina Monosen takaisinpaluusta. Toki kausi alkaa vähän eri tavalla kuin aiemmin, sillä isä Juha Pohjola ei ole mukana alkukauden peleissä vaan valmentajana toimii Jonna Ruotsalainen. Joukkue luottaa Jonnan pitkäaikaiseen kokemukseen pelaajana sekä hänen vahvaan ja kurinalaiseen toimintaansa. Annen mukaan Jonnaa katsotaan ”ylöspäin” ja hänellä on riittäväsi luonnetta valmentajaksi.
 
Anne pitää EKS:a vahvana joukkueena ja odottaa innolla heidän kohtaamistaan. Sallan kokemus Kanadasta tuo varmasti laajaa osaamista myös koko SM-sarjaan ja Annesta on hienoa pelata osaavia pelaajia vastaan.
 
Viikonlopun pelit
 
28.9.    NoU, Nokia – RNK, Raisio
            VG-62, Naantali – LL-89, Lapinlahti
            EKS, Espoo – LuKi-82, Luvia
 
29.9.    Blue Rings, Tuusula – Hyvinkää Ringette
            RNK, Raisio – LL-89, Lapinlahti
 
Otteluiden tulokset löytyvät ringeten tulospalvelusta: http://tulospalvelu.ringette.fi/sarja/NSM
 
Kausiopas on nähtävillä osoitteessa:
http://ringette.skrl.fi/File/Kilpailutoiminta/Ringeten_kausiopas_13-14.pdf?rnd=1380027427