Katseet kohti karsintasarjaa

23.02.2013 00:00

 

Ringeten Ykkössarjan voittaja NoU Ringette Nokialta on varmistanut voittonsa jo ennen sarjan päättymistä. NoU Ringette palkittiin Ykkössarjan voittajaksi heidän viimeisessä kotipelissään Helsinki Ringetteä vastaan. Helsinki Ringette on varmistanut Ykkössarjan toisen sijan ja Uudenkaupungin Jää-Kotkat kolmannen sijan. 

Lauantaina NoU Ringette sai vastaansa sarjakakkosen Helsinki Ringeten. Joukkueet olivat täysin latautuneita peliin, vaikka Ykkössarjasta SM-karsintasarjaan pääsevät joukkueet olivat jo selvillä. Ensimmäisessä erässä viiden minuutin kohdalla Miranda Uusi-Kämppä avasi Nokian maalitilin. Kymmenen minuutin kohdalla Nokia johti peliä jo 3-0 Anniina Ahvenjärven maaleilla. Joukkueen pelaajavalmentaja Jonna Satama osoitti jälleen vahvaa osaamista ja ahkeroi seitsemän syöttöpistettä ottelun aikana.

Toinen erä oli tasainen eikä kumpikaan joukkue päässyt niskan päälle, vaikka Nokian juniorit kannustivat ahkerasti joukkuetta fanihuudoilla ja rumpujen päristyksellä. Toisen erän viimeisellä peliminuutilla Helsinki kavensi tilanteeksi 3-2 Annu Korirannan maalilla. Kolmanteen erään lähdettiin tiukasti luistellen, eikä kumpikaan antanut periksi, vaikka mitalien värit olivat jo tiedossa. Molemmat joukkueet tarkkailivat vastustajansa heikkouksia ja vahvuuksia ja olivat suunnanneet katseensa kohti tulevia karsintapelejä.

Kolmannen erän viidennellä peliminuutilla Nokian Anniina Ahvenjärvi teki maalin harhauttamalla 360:lla pelaajien välistä. Miranda Uusi-Kämppä lisäsi Nokian johtoa ylivoimamaalilla tilanteeksi 5-2. Helsinki ei antanut periksi vaan sai uutta puhtia luisteluun ja kavensi kolmannen erän lopussa tilanteeksi 5-4 Annu Kotirannan maalilla. Neljännen erän aluksi Helsinki tasoitti tilanteeksi 5-5 ja viiden minuutin kohdalla Helsinki meni johtoon 5-6. Tämän jälkeen Nokia otti aikalisä, Helsinki sai pari jäähyä ja Nokia teki pari nopeaa maalia ja ottelu päättyi numeroin 9-6 Nokian hyväksi.

Nokia ja Helsinki mielivät molemmat SM-sarjaan ja pelaajat odottavat jo jännittyneinä karsintasarjan pelejä. Hämeessä on odotettu pitkään SM-sarjan joukkuetta ja nyt siihen olisi saumaa, jos karsintasarjan pelit osuvat kohdalleen. Odotukset ovat korkealla seuran johtoa myöten. SM-karsintasarjassa ovat Helsingin ja Nokian lisäksi VG-62 Naantalista. Ensi kaudelle on poikkeuksellisesti kaksi paikkaa avoinna, koska Järvenpään Haukat luopuivat sarjapaikastaan kauden alussa.  Karsintasarja alkaa 16.3. ottelulla Helsinki – VG-62.