Maajoukkueiden kuulumiset Tähdistötapahtumasta

05.02.2013 00:00

Ringeten naisten ja nuorten maajoukkueet kokoontuivat Tikkurilassa Valtti Areenalla ringeten Tähdistötapahtumassa 02.-03.02.2013. Naisten tähdistöjoukkueet kohtasivat jo lähes perinteiseen tapaan kahdesti, lauantaina ja sunnuntaina. Valmentajien pelaajajako oli varsin onnistunut, sillä ottelut olivat tasaisia. Molemmissa peleissä tosin Blue Stars antoi ensin White Starsille muutaman maalin eteen, ennen kuin pääsivät itse maalinteon makuun. Sen jälkeen maaleja tehtiin tasatahtiin ja molemmissa otteluissa jatkoajalle meno oli hyvin lähellä. Lauantaina Blue Stars voitti 8-7 ja sunnuntaina White Stars 9-8.

Joukkueiden arvokkaimpina palkittiin molempien päivien näyttöjen perusteella Blue Starsista Anne Pohjola ja White Starsista Mira Sydänmaa.

Ringeten 50-vuotisjuhlavuonna sekä naisten että nuorten maajoukkueet matkaavat joulukuussa 2013 MM-kisoihin Kanadan North Bayhin. Tähdistötapahtuma on yksi välietappi kisoihin valmistautumisessa.

Pelaajat antoivat hyviä näyttöjä ja katsojat saivat seurata vauhdikasta ja viihdyttävää ringetteä. Erityisen tyytyväinen päävalmentaja Timo Himberg oli siihen, että mukana tapahtumassa oli myös kokeneita moninkertaisia MM-kisakävijöitä, joilla edelleen riittää motivaatiota tehdä töitä maajoukkue-edustuksen eteen. Valmentaja Kim Forsblomia ilahdutti erityisesti nuorten pelaajien ennakkoluulottomat ja vahvat otteet kaukalossa. Ensimmäisten maajoukkuetapahtumien jännitys oli kadonnut ja oma osaaminen pääsi hienosti näkyviin.

Tämän vuoden tähdistötapahtumassa nähtiin myös kahden nuorten maajoukkueen välinen ottelu. White Stars-joukkueen muodosti edellisvuoden nuorten U-19 maajoukkue ja Blue Stars-joukkueessa pelasivat uudet, -95 syntyneet nuorten maajoukkuerinkiin valitut pelaajat. MM-kisat pelanneelle White Stars-joukkueelle Tähdistötapahtuman ottelu oli viimeinen nuorten maajoukkuetapahtuma. Joukkueen vuoden aikana keräämä kokemus näkyi tähdistöottelussa ja peli päättyi White Stars-joukkueen voittoon 6-4. Osalle Blue Stars-joukkueen pelaajista Tähdistötapahtuma oli ensimmäinen kosketus maajoukkuetoimintaan ja ottelu oli hyvä näytönpaikka kisajoukkueeseen pääsylle. Nuorten maajoukkueista arvokkaimpina pelaajina Tähdistötapahtumassa palkittiin Sara Tenhovaara ja Katariina Kurikko.

Viikonloppu oli järjestelyiltään varsin onnistunut, tosin katsojia olisi Valtti Areenalle mahtunut enemmänkin. Erityisesti huollon toimivuus tulee testattua tällaisessa tapahtumassa, jossa paikalla on paljon joukkueita yhtä aikaa. Molempien maajoukkueiden huolto selvisi hyvällä yhteistyöllä loistavasti viikonlopun urakasta mahdollistaen näin valmentajille ja pelaajille täyden keskittymisrauhan itse pelaamiseen.

Viikonlopun tapahtuma oli hyvä alku kisavuodelle. Lopulliset kisoihin lähtevät joukkueet ovat selvillä elokuun lopulla pidettävän ringeten Suurleirin jälkeen ja matkaavat MM-kisoihin Kanadaan heti joulupyhien jälkeen.

Kaikki Tähdistö-tapahtuman ottelutulokset ja tilastot löytyvät tulospalvelusta.

Kuvia Nuorten U19 Tähdistöottelusta:
Kuvat Jouni Valkeeniemi / Pakkalan Mediatalo

 

Kuvia Naisten Tähdistöotteluista:
Kuvat Jouni Valkeeniemi / Pakkalan Mediatalo