Ringeten SM-sarjan juhlaottelut pelattiin lauantaina
26.01.2013 00:00
Ringetteliiton juhlavuosi avattiin kolmessa SM-sarjan juhlaottelussa. Naantalissa juhlapuhujana oli Alpo Lindström, joka on Juhani ”Juuso” Wahlstenin rinnalla yksi merkittävimmistä alueellisista ringeten kehittäjistä. Alpo Lindström oli mukana Ringetteliiton ensimmäisessä liittohallituksessa sekä vaikuttanut vahvasti Naantalin ringettetoiminnassa kaikki nämä vuodet. Tuusulan juhlaottelun avasi Kansainvälisen Ringetteliiton varapuheenjohtaja Sini Forsblom ja Luvian juhlaottelun avasi Luvian vapaa-aikatoimenjohtaja Elina Rautanen.
VG-62 - LL-89
Naantalissa VG-62 sai vastaansa Lapinlahden Luistin -89 joukkueen ja alusta lähtien tahtipuikkoa heilutti Lapinlahti. Lapinlahti on yksi neljästä joukkueesta, jotka tulevat taistelemaan mitalipeleihin pääsystä, kun taas Naantalin kausi on ollut haasteellista kauden alusta lähtien. Naantalille pisteiden saaminen on ollut työn ja tuskan takana, eikä vieläkään pistetili auennut. Lapinlahti löi tylyt lukemat taululle 0-26. Lapinlahden maaleja tehtailivat tutut nimet Kati Koskelin, Marjukka Virta ja Anne Pohjola.
Blue Rings - Hyvinkää
Tuusulassa oli tärkeä paikalliskamppailu tiedossa, sillä Blue Rings että Hyvinkää mielivät mitalipeleihin. Yleisöä oli ennätysmäärä, sillä paikallisseurat sekä Pietarin delegaatio olivat tulleet seuraamaan jännittävää peliä. Ottelusta oli siis odotettavissa tasainen ja kiihkeä kamppailu. Toisin kuitenkin kävi, sillä Blue Rings otti heti alkuminuuteilla Hyvinkäältä luulot pois. Blue Rings oli lähtenyt peliin selkeästi nälkäisempänä ja maaleja syntyi tasaiseen tahtiin. Blue Ringsin maalivahti Eeva Kangassalo ei antanut Hyvinkäälle armoa , vaan hoiti roolinsa maalilla vahvasti. Ajoittain Hyvinkään peli kulki paremmin ja maalejakin syntyi. Blue Rings voitti pelin lopulta 7-2. Parhaan pelaajat palkinnot menivät tällä kertaa Blue Ringsin Nea Jokiselle (2+2) ja Hyvinkään Heidi Ahlbergille. Jakajina toimivat Pietarin Ringetteliiton puheenjohtaja Konstantin Thostov ja Lyceum 369 joukkueen päävalmentaja Gennadi Gerasimov.
LuKi-82 - RNK
Ringetteliiton 30-vuotisjuhlaottelussa Luvian vapaa-aikasihteerin Elina Rautasen puheen jälkeen päästiin tositoimiin ja kamppailemaan SM-sarjan kärkisijojen jakaantumisesta Luvian Kiekko -82:n ja Raision Nuorisokiekon luistellessa kaukaloon. Alku oli kotijoukkueelta heikko vaikka Luvia johtikin hetken lukemin 3-1. Ensimmäisen erän puolen välin paikkeilla löysäily niin hyökkäys kuin puolustuspäässäkin alkoi kostautua ja RNK kiri tasoihin ja ohi. Lukuisat jäähytkin sotkivat luvialaisten pelin. Ensimmäisessä erässä kolmannen Raision maalin jälkeen maalille vaihdettiin Maria Perkkola. Luvialaisten osalta kaoottinen erä päättyi tilanteeseen 3-5.
Toiseen erään luvialaiset skarppasivat ja alkoivat jälleen näyttää omaa vahvaa luisteluaan ja karvaamistaan. Puolustuskolmiota tiivistettiin ja raisiolaisten vetopaikat vähenivät merkittävästi. Hyökkäyspäässä veto toisensa perään livahti RNK:n maalivahdin Saara Viljasen patjojen välistä ja usko omaan tekemiseen alkoi taas kasvaa Luvian vaihtoaitiossa. Pitkälle erätauolle lähdettiin kotijoukkueen johtaessa ottelua 8-6. Kolmas erä ratkaisi lopulta ottelun Luvian hyväksi kun kotijoukkueen pelaajat paransivat entisestään peliään. Maaleja Perkkolan selän taakse pääsi vain yksi kun taas erätauolla maaliin vaihdetun Kaisa Katajiston taakse pääsi kolme. Neljännessä erässä Raisio vielä yritti hyökätä voimakkaasti, mutta enempää maaleja ei kummankaan maalisarakkeeseen enää merkattu. Loppunumeroiksi taululle jäivät 11-7 hienosti taistelleen kotijoukkueen hyväksi. Parhaina pelaajina Luvialta palkittiin Kirsi Pukkila ja Maria Perkkola sekä RNK:sta Siiri Kallionpää ja Susanna Tapani.
SM-sarjan juhlaotteluiden tulokset
26.1.2013 Blue Rings – Hyvinkää 7-2
26.1.2013 LuKi-82 – RNK 11-7
26.1.2013 VG-62 – LL-89 0-26