OKM:n määrärahaa liikuntaseurojen ja kunnan yhteisprojekteihin Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuudessa

08.08.2012 00:00

Haun pääkohteena on lajiliittojen ja liikuntaseurojen kouluympäristössä tapahtuva uudenlaisten toimintamallien kehittäminen lasten ja nuorten liikkumisen lisäämiseksi koulupäivän aikana tai sen välittömässä yhteydessä. Liikuntaseurahankkeissa painotetaan kuntakoordinoituja hankkeita eli toisin sanoen sellaisia hankkeita, joissa hakijana toimii kunta. Hankkeet ovat kiinteä osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Liikkuva koulu-ohjelmakokonaisuutta sekä sen tavoitteita. Haun tarkoituksena on paitsi täydentää kohdennetusti Lasten ja nuorten liikunnan kehittämishakua vuodelle 2012 niin myös kokeilla koulujen ja järjestöjen välisen yhteistyön rahoitusmalleja tulevaisuutta varten.

Hakuaika 14.9. mennessä

Lisätietoja