Ensimmäisessä Finaaliottelussa Lapinlahti oli vahvempi
23.03.2012 22:00
Lehdistötiedote 23.3.2012
Julkaisuvapaa heti
Ensimmäisessä Finaaliottelussa Lapinlahti oli vahvempi
Ringeten Finaalitapahtuman ensimmäinen ottelu päättyi Lapinlahden voittoon 9-6. Lapinlahti otti pelin haltuun menemällä Anne Pohjolan 1-0 osumalla johtoon ajassa 0.41. Raisio pääsi maalin makuun vasta ensimmäisen erän lopussa Jonna Hellstenin kaventaessa pelin 3-1. Toinen erä oli tasaista ja Raisio pääsi vielä hyvin peliin mukaan. Neljännessä erässä Lapinlahti meni kuitenkin jo neljän maalin johtoon. Lapinlahti hallitsi tänään enemmän rengasta, koska meiltä puuttui tahtoa ja huolellisuutta, kommentoi peliä Raision päävalmentaja Timo Himberg.
Raision peliä sekoitti myös Ninni Rädyn saama 4 minuutin iso rangaistus vartalokontaktista. Lapinlahden Anne Pohjola loukkasi kyynärpäänsä tässä tilanteessa, eikä pelannut enää viimeisessä erässä. Huominen pelaaminen ratkeaa illan aikana, kun on saatu varmuus että käsi ei ole murtunut. Lapinlahden peli lähti hyvin käyntiin, mutta joukkueelle tuli muutama virhe ja Raisio rankaisi heti. Kun pelataan finaaliotteluita niin keskittyminen on tärkeää ja nyt painoimme liian hätäiseen paniikkinappia, kommentoi päävalmentaja Juha Pohjola. Raisiolla on muutoksia huomisessa kokoonpanossa, sillä Susanna Tapani on pois huomisesta 2. finaaliottelusta.
Raision parhaan pelaajan palkinnon sai Roosa Aho ja Lapinlahden Marjukka Virta.
Huomenna Finaalitapahtuma jatkuu 2. Finaaliottelulla RNK – LL-89, joka alkaa huomenna klo 13.00 ISKU-Areenalla Lahdessa.
Kuvaaja Jouni Valkeeniemi, Pakkalan Mediatalo.
Suomen Ringetteliitto ry
Viestintä
040 586 4585
viestinta()ringette.fi