Ruotsin mestaruusfinaaleissa vieraana Blue Ringsin B-juniorit

23.03.2012 00:00

Ruotsin ringettemestaruuksia ratkottiin 17.-18.3.2012 Södertäljessä Järnan jäähallissa. Mestaruudet olivat jaossa Flick-, Ungdom- ja Junior-sarjoissa. Lisäksi pelattiin nuorempien tyttöjen Tigerliga-pelit sekä näytösottelut Ulriksdal SK:n (USK) naisten ja Suomesta mukaan kutsutun Blue Ringsin B-joukkueen kesken.

Blue Rings ehti lauantaina Järnan jäähallille sopivasti seuraamaan Ungdom-sarjan finaalia, jossa vastakkain olivat Sollentuna HC (SHC) ja Järna SK (JSK). Tasaisessa finaalissa SHC:n alussa hankkima 3-0 johto vaihtui 3-4 tappioasemaan kotihallissaan pelanneen JSK:n saatua pelinsä kulkemaan. Sollentuna onnistui kuitenkin pelin viime hetkillä tekemään tasoitusmaalin ja seurauksena oli 5 minuutin jatkoerä. Kun äkkikuolemalla pelattua erää oli jäljellä enää puoli minuuttia, pääsi SHC juhlimaan Ruotsin mestaruutta.  Peli tarjosi runsaslukuiselle ja hyvin joukkueita kannustaneelle yleisölle suuria tunteita ja dramatiikkaa eli parasta mitä ringette parhaimmillaan voi tarjota.

Ungdom-finaalin jälkeen pelatussa USK:n ja Blue Ringsin välisessä ensimmäisessä pelissä nähtiin suomalaista ringetteosaamista. Kolmen erän jälkeen peli oli jo 0-6, kun Blue Ringsin saumattoman yhteispelin seurauksena pelaajat tehtailivat komeita maaleja. Neljännessä erässä USK pääsi kuitenkin peliin mukaan ja tasaisen erän päätyttyä lopputuloksena taululla oli 3-9.

Sunnuntaina pelattuun toiseen peliin tuli uudestisyntynyt USK. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä, mutta maaleja ei kumpikaan joukkue onnistunut tekemään. Toisessa erässä USK sai joukkuepelinsä kulkemaan ja tällöin nähtiin, että osataan sitä Ruotsissakin tehdä hienoja kuvioita ja komeita maaleja. Erän päätyttyä USK olikin jo 3-1 johdossa. Tauon aikana Blue Ringsin peli saatiin kuntoon ja kun samalla USK:n pelaajien vauhti alkoi hiipua, alkoi Blue Ringsin näytös. Kolmannessa erässä suomalaisjoukkue teki 3 ja neljännessä erässä 4 maalia ja näin pelin lopputulokseksi tuli 3-8.