Välierät katkolla Lapinlahdelle ja Raisiolle ensi lauantaina
12.03.2012 00:00
Lehdistötiedote 12.3.2012 (päivitetty 13.3. klo 9.45)
Julkaisuvapaa heti
SM-sarjan välieräottelut
Tiukan väännön välieräviikonloppu
RNK – LuKi -82 7 – 6 ja (1-3, 2-1, 1-1, 2-1)
LuKi -82 – RNK 6 – 7 (2-2, 2-1, 2-3, 0-1)
LuKi:n molemmat viikonlopun välieräottelut Raision nuorisokiekkoa vastaan olivat todella tasaisia pelejä. Tämä oli arvattavissa jo etukäteen, sillä joukkueiden välinen runkosarjasijoituskin ratkesi vasta maalieron turvin raisiolaisille.
Lauantain ottelun luvialaiset aloittivat raisiolaisia vahvemmin ja tiukoista tilanteista huolimatta LuKi oli lähes koko ottelun ajan johtoasemassa. Ottelu kariutui LuKin kannalta ikävästi aivan ottelun lopulla, kun raisiolaiset pääsivät tasoittamaan ottelun. Jatkoajalle siirryttiin luvialaisten kannalta erittäin hankalassa tilanteessa, koska kaksi LuKin pelaajaa sai jäähyt aivan neljännen erän loppuun. RNK pääsi siis aloittamaan jatkoajan pitkällä kahden pelaajan ylivoimalla. Raisiolaiset eivät jättäneet tilaisuuttaan käyttämättä ja viimeistelivät melko nopeasti pelin päättävän ja ratkaisevan jatkoaikamaalin. Luvialaisten parhaana pelaajana palkittiin oikeutetusti Anna Näkki, joka venyi huikeisiin torjuntoihin yli kuusikymmentä kertaa.
Sunnuntaina luvialaiset lähtivät hakemaan revanssia kotikentällään. RNK sai pelijuonesta kuitenkin kiinni nopeammin ja pääsi karkaamaan parin maalin johtoon. LuKin pelaajat eivät tästä masentuneet, vaan saivat tasoitettua ottelun jo ensimmäisen erän aikana. Seuraavan erän LuKi vei omiin nimiinsä, mutta RNK rankaisi heti kolmannessa ja viimeiseen erään lähdettiin tasalukemista. Raisiolaiset kestivät välieräottelun paineet lopulta luvialaisia paremmin ja saivat erä- ja otteluvoiton lopulta lauantaiseen tapaan yhden maalin erolla. LuKin tasoitus aivan neljännen erän lopulla ei ollut kaukana, sillä viimeisellä peliminuutilla rinkula kävi raisiolaisten maaliverkoissa. Tuomarit eivät kuitenkaan hyväksyneet maalia aluerikkeen takia, joten luvialaiset joutuivat taipumaan katkeraan tappioon jo toisena päivänä peräkkäin.
Lapinlahti jatkoi vahvasti
LL-89 – Haukat 17-2 (5-2, 4-0, 3-0, 5-0)
LL-89 – Haukat 17-4 (3-1, 5-0, 3-1, 6-2)
Lapinlahti voitti molemmat pelinsä viikonloppuna SM-sarjan välieräotteluissa Järvenpään Haukkoja vastaan. Haukat lähti selkeänä altavastaajana ensimmäisiin välieräpeleihin. Nuorella joukkueella kokemusta vastaan; yli puolet joukkueen pelaajista pelasi ensimmäistä kauttaan yleensäkään SM-sarjassa puhumattakaan välieräpeleistä. Haukat aloittivat vahvasti molemmat pelinsä, sillä lapinlahtelaiset olivat alussa unessa. Rengasta liikutettiin hyvin ja pelin tempo oli hyvä. Lapinlahden taiturit Anne Pohjola ja Marjukka Virta olivat kuitenkin liian vaikeita pysäytettäviksi. Heidän lisäkseen Essi Vanhala onnistui hyvin maalinteossa ja Lapinlahti voitti lauantaina numeroin 17-2. Sunnuntaina lapinlahtelaisilla oli edelleen kotipeli ja loppunumerot olivat lauantain kaltaiset 17-4. Lapinlahti oli tämän kaksikon voimin selkeästi parempi joukkue ja ansaitsi viikonlopun molemmat voittonsa.
SM-välierät jatkuvat ensi viikonloppuna ja välierät pelataan paras viidestä. Raisio ja Lapinlahti lähtevät tuleviin peleihin kahden voiton ennakkoasetelmasta. SM-sarjan Finaalipelit pelataan ISKU-Areenalla 23.-25.3. Perjantaina pelataan ensimmäinen finaalipeli, lauantaina toinen finaalipeli ja sunnuntaina pelataan pronssipeli sekä tarvittaessa kolmas finaalipeli.
Tulevat pelit
17.3. 15.30 DNA-Halli1-Raisio RNK-LuKi-82
17.3. 16.30 Järvenpään jh Haukat - Lapinlahti
Pelit jatkuvat, jos kukaan joukkueista ei ole saavuttanut kolmea voittoa.
18.3. 14.30 Luvian jh LuKi-82 - RNK
18.3. 17.30 Järvenpään jh Haukat - Lapinlahti
SM-karsintasarja
Blue Rings – VG-62 4-6 (0-1, 1-1, 1-1, 2-3)
Blue Ringsin valmentaja Hannu Riennon kiteytys ottelusta; "Tasaista oli. Kävi kuten jääkiekkoilussakin voi käydä, "boxista" ei ottelua voiteta. Pelimme rikkoutui siihen, että istuimme jäähyllä aivan liikaa. Jouduimme kuormittamaan tiettyjä pelaajia, mikä sotki vaihtorytmin ja väsytti joukkuetta entisestään takaa-ajoasemassa etenkin kokeneiden pelaajien osalta. B-tytöistä nostettu nuorisokenttämme pelasi tosi mallikkaasti, mutta kirivaiheessa luotin enemmän kokemukseen.”
Blue Rings – NoU Ringette 16-6 (4-1, 3-2, 5-2, 4-1)
Blue Ringsin valmenta Hannu Riennon mietteet ottelusta: "Päivän lähtökohta oli se, että edellisen päivän jäähymäärällä Nokialla on yllätys mahdollisuus. Joukkue sisäisti asian hyvin ja kun vielä rengaskin laitettiin liikkeelle oli eväät iloiselle pelille valmiit. Hyvää oli myös maalit ja niiden jakautuminen usealle pelaajalle. Nuorisokenttä oli hyvä molempina päivinä."
Tulevat pelit
17.3. 16.30 SOL Areena Lahti – Blue Rings
18.3. 13.30 Kuparivuoren Aurinkoareena VG-62 – Blue Rings
18.3. 17.00 Nokian Jäähalli NoU - Lahti
Suomen Ringetteliitto
Viestintä
040 586 4585
viestinta()ringette.fi