B-nuorten ylempi ja alempi SM-sarja, tuloksia
09.01.2012 00:00
Lehdistötiedote 9.1.2012
Julkaisuvapaa heti
Ringeten B-nuorten ylempi ja alempi SM-sarja
Lukko Ringette taisteli voiton
Lukko Ringette lähti sunnuntaina jatkosarjan ensimmäiseen otteluun Tuusulaan Blue Ringsiä vastaan. Ottelun alku oli raumalaisille musertava. Neljä peräkkäistä jäähyä runsaan kolmen minuutin aikana tarkoitti yli kuutta minuuttia kolmella viittä vastaan. Tai olisi tarkoittanut, ellei Blue Rings olisi tehnyt kahta maalia. Enempää maaleja ei ensimmäisessä erässä nähtykään.
Toinen erä jatkui rikkonaisena, kummankin joukkueen tehdessä yhden maalin. Kolmannessa erässä Lukko heräsi ja pelin painopiste siirtyi Blue Ringsin kenttäpuoliskolle, kuitenkin vain yksi maali kirjattiin Lukolle.
Neljännessä erässä Lukon painostus jatkui ja rinkula kaivettiin Blue Ringsin maalista kahdesti. Lopussa Blue Rings yritti vielä ilman maalivahtia tasoitusta, mutta lähempänä onnistumista oli Lukko, rinkulan vauhdin loputtua maaliviivalle. Ottelu päättyi 4-3 Lukolle.
Tikankosken Tikka voittoon sunnuntaina
Tikkakosken Tikka kohtasi Hyvinkään sunnuntaina. Tikka voitti ottelun 7-2. Hyvinkää hallitsi ottelun enimmäistä erää, liekö Tikan tyttöjen jalkoja painanut edellisen päivän ottelu Turkua vastaan. Tikka pääsi peliin mukaan toisessa erässä ja hallitsi sitä loppuun asti. Syötöt sekä puolustus- ja hyökkäyspeli onnistuivat. Peli oli molemmin puolin vauhdikasta ja siistiä. Sekä Hyvinkään Roosa-Mari Heikkinen, Emmi Laine että Tikkakosken Sini Manninen pelasivat hyvän ottelun.
Sarjatauon jälkeen tasainen kohtaaminen
Ilves kohtasi Turun Tampereella sunnuntaina. Paikalla oli katsomassa 23 henkilöä. Ottelu alkoi tasaisesti. Ilves ja Turku viihdyttivät yleisöä ottelussa. Turku hallitsi peliä koko ottelun ajan. Ottelu päättyi tasapeliin 8-8. Maalivahdeilla oli töitä läpi ottelun. Erityisesti pelissä onnistuivat Turun joukkueesta Petra Siltala, Veera Laiho, Heidi Konttori ja Tuulikki Heino. Ilveksen onnistujat olivat Laura Multasuo, Krista Järvelin ja Susanna Lällä.
Pelatut ottelut :
Helsinki –Blue Rings 1-1
NoU-Jääkotkat 7-5
Lahti-EKS 11-6
Turku-Tikka 7-9
Lukko- Blue Rings 4-3
Tikka-Hyvinkää 8-1
Ilves –Turku 8-8
Tulevat ottelut:
14.1 klo 12.45 Tesoman jäähalli Ilves-Hyvinkää
14.1 klo 13.30 Laaksolahti Areena EKS-NoU
14.1 klo 16.30 SOL Areena Lahti Lahti-VG-62
14.1 klo 17.45 Uudenkaupungin jäähalli Jääkotkat-Helsinki
15.1 klo 16.00 Järvenpään jäähalli Haukat-Tikka
15.1 klo 16.00 Kupittaan jäähalli Turku-Ilves
15.1 klo 18.00 Kuparivuoren Aurinkoareena VG-62-Helsinki
Suomen Ringetteliitto ry
Viestintä
040 586 45 85