SM-sarjan viikonlopun ottelut tasaisia

12.12.2011 00:00

Lehdistötiedote 12.12.2011
Julkaisuvapaa heti

Ringeten SM-sarjan tunnelmia joukkueenjohtajien, valmentajien ja pelaajien kirjoittamina.

Tasainen kohtaaminen Tuusulassa

Lauantaina kohtasivat Tuusulassa Blue Rings ja VG-62 Naantalista. Ottelu päättyi lukemiin 6-5. Blue Rings lähti hakemaan kahta pistettä. Peli oli kauttaaltaan hieman vaisu, mutta onnistumisiakin saatiin, kun Blue Ringsin Yvonne Koch ja Eeva Kangassalo pelasivat loistavasti ottelussa. VG-62 pelasi hyvän ja tasaisen pelin. Ensi viikonloppuna joukkueilla on tavoitteena pelata omaa peliä suunnitellulla tavalla.

Sarjakärjen tasainen kohtaaminen

Lauantaina Lapinlahdella kohtasivat Lapinlahti ja Luvia. Ottelu päättyi 7-5. Ottelussa esiintyi yllät­tävän paljon jäähyjä Luvialle. Lapinlahden päävalmentaja Juha Pohjolan mukaan ottelu oli tiukka ja jännittävä. Ottelun ensimmäisen maalin teki Luvia. Maalin myötä Lapinlahti oli  tappiolla ensimmäisen kerran tällä kau­della kotikentällään. Lapinlahtelaiset pelasivat tehottomasti ja olivat vaikeuksissa tasakentäl­lisillä. Toisessa erässä Lapinlahti sai piristysruiskeen. He pääsivät pelaamaan ylivoimalla, mutta Luvia  ei päästänyt karkuun. Erä päättyi numeroihin 3-3. Toisella puoliskolla kotijoukkue karkasi Marjukka Virran maaleilla. Luvia tuli vielä kerran peliin mukaan, päästen maalin päähän. Lopullisen ratkaisun ottelussa teki Anne Pohjola viisi sekuntia ennen ottelun loppua. Hän iski tehot 4+2. Luvian päävalmentaja Antero Kivelä arvosteli ottelun tuomioista. Lapinlahden valmentaja Juha Pohjola oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen, tosin puolustus päässä tapahtui nukahtamisia ja laukaukset ottelun alussa olivat heikkoja.

Pelatut ottelut

Blue-Rings- VG - 62 6-5 (1-2,2-1,1-1,2-1)
LL-89 - LuKi-82 7-5  (1-1,2-2, 1-0,3-2)
Hyvinkää – EKS 10-4  (2-2,2-0,3-0,3-2)
RNK – Hyvinkää 9-8 (3-3,1-2,1-0,3-3)

Tulevat ottelut ennen sarjataukoa

17.12 klo 14.30 Luvian jäähalli LuKi – Blue Rings
17.12 klo 15.00 Kuparivuoren Aurinkoareena VG-62 - Hyvinkää
17.12 klo 16.30 Järvenpään jäähalli Haukat – LL-89
18.12 klo 13.30 Tuusulan jäähalli Blue Rings - Hyvinkää
18.12 klo 15.00 Kuparivuoren Aurinkoareena VG-62 - LL89
18.12 klo 15.30 DNA-halli1 Raisio RNK - Haukat
18.12 klo 18.00 Laaksolahti Areena EKS - LuKi-82


Suomen Ringetteliitto ry
Viestintä
040 586 45 85
viestinta()ringette.fi