Lapinlahti kasvatti sarjajohtoaan viikonlopun SM-kierroksella

07.11.2011 16:00

Lehdistötiedote 7.11.2011
Julkaisuvapaa heti

SM-kierroksen tunnelmia pelaajien, joukkueenjohtajien ja valmentajien kirjoittamina.  

Sarjan ykkönen ja kakkonen kohtaisivat lauantaina

Lauantaina LuKi-82 kohtasi LL-89:n Luvialla. Yleisöä oli paikalla 104 henkilöä. Ottelu päättyi 3-18 Lapinlahden voittoon. Satakunnan Kansa oli paikalla ottelussa. Kotijoukkue onnistui saamaan kolme maalia, mutta Lapinlahti oli ottelussa joka osa alueella parempi. Luvian haaste ottelussa oli omalla tasolla pelaaminen. Luvian tunnelma ottelun jälkeen oli pettynyt. Yleisöä oli pitkästä aikaan hyvin paikalla, mutta joukkue ei pystynyt tarjoamaan kannattajilleen parasta osaamistaan. Ottelun parhaimpina palkittiin Lapinlahden Anne Pohjola, Marjukka Virta ja Kati Koskelin. Seuraavaan otteluun Luvian tavoitteena on tappion unohtaminen ja täysien pisteiden saaminen.

Sarjan jumbojen kiivas kohtaaminen

Naantalin VG-62 kohtasi Blue Ringsin lauantaina Kuparivuoren Aurinkoareenalla. Ottelu päättyi vierasjoukkueen yhden maalin voittoon 3-4. Blue Ringsin maalivahti Eeva Kangassalolla oli huippuilta ja hän torjui lähes kaiken. Kotijoukkueen maalivahti Kirsti Saarinen loukkasi nilkkansa ja joutui lopettamaan pelaamisen toisen erän jälkeen. Tilalle tuli hyvin pelannut Erika Lampi. Naantalin joukkueesta erityisen kiitoksen ansaitsevat hattutempun tehnyt Melina Väkiparta ja maalivahti Erika Lampi. Hienoa oli havaita, että nuoriso-osasto onnistui pelissä.

Junioreiden ilta ottelussa

Blue Rings kohtasi Luvian Kiekon sunnuntaina Tuusulassa. Ottelu päättyi Luvian selkeään 5-17 voittoon. Keski-Uusimaa oli paikalla ottelussa. Yleisömäärä ottelussa oli 48 henkilöä. Blue Ringsin valmentaja halusi kokeneille pelaajille palautumisaikaa, joten junioreille annettiin mahdollisuus näyttää osaamista. B-nuorten pelaaja Noora Berg esitti lupaavia otteita. Joukkue taisteli tosissaan ja oli iloinen tekemistään maaleista, mutta nuorella joukkueella on vielä paljon kehitettävää, sanoi joukkueen kapteeni Tiia Juvonen ottelun jälkeen. Seuraavassa pelissä pitäisi oman pelin pelaaminen onnistua paremmin.

Jäähyt rikkoivat peliä

RNK kohtasi sunnuntaina Raisiossa Espoon. RNK pelasi pienellä kokoonpanolla koko viikonlopun, mutta hallitsi silti peliä. EKS pystyi kuitenkin rakentamaan muutaman hyvän maalitekotilanteen. Miamari Lammassaari oli pirteä molemmissa viikonlopun peleissä. Peli oli rikkonaista ja siinä oli paljon jäähyjä. Pelin ratkaisijoita löytyi aikaisempaa enemmän. Parhaina palkittiin RNK:n Joanna Myllymäki ja EKS:n Anu Laakkonen.


Naisten SM-sarja on tauolla ensi viikonloppuna.

Pelatut ottelut:

LuKi-82 - LL-89         3-18 (1-3, 1-5, 0-1,0-4, 1-6)
VG-62 - Blue Rings    3-4 (2-1, 0-2, 0-0, 1-1)
Haukat - RNK            5-7 (2-4, 1-2, 0-1, 2-0)
Blue Rings - LuKi-82  5-17 (1-5, 1-4, 2-3, 1-5)
RNK - EKS                 11-2 (3-1, 4-0, 3-0, 1-1)
Hyvinkää - LL-89       3-16 (1-2, 1-7, 1-4, 0-3)

Tulevat ottelut:
19.11. klo 13.00 Tuusulan jäähalli                     Blue Rings - RNK
19.11. klo14.30 Luvian jäähalli                          LuKi-82 - EKS
19.11. klo 16.00 Lapinlahden jäähalli                LL-89 - Haukat
19.11. klo 18.45 Hyvinkään jäähalli                   Hyvinkää - VG-62
20.11. klo 15.00 Kuparivuoren Aurinkoareena  VG-62 - LuKi-82
20.11. klo 15.30 DNA-halli1 Raisio                     RNK - Hyvinkää
20.11. klo 18.00 Laaksolahti Areena                 EKS - Haukat

Suomen Ringetteliitto ry
Viestintä
040 586 45 85