Tikkakosken Tikka debytoi naisten ykkössarjassa

03.10.2011 00:00

LEHDISTÖTIEDOTE 3.10.
JULKAISUVAPAA HETI
 
Tikkakosken Tikka Ringeten historian ensimmäinen naisten ykkössarjan ottelu pelattiin lauantaina 1.10 Tikkakosken jäähallissa. Vastustajakseen Tikan uusi naisten ykkösjoukkue sai Lahti Ringeten. Kotijoukkue pelasi ensimmäisen yhteisen sarjapelinsä, mikä luonnollisesti näkyi pelaajien otteissa. Yhteispeli vaatii vielä hiomista ja Lahden kokenut joukkue oli tällä kertaa selvästi parempi lukemin 12 – 2.
 
Joukkueella riittää intoa ja yritystä, tunnelma pelin aikana ja sen jälkeenkin oli tappioasemasta huolimatta hyvä. Pelaajat totesivat pelirytmin olevan erilainen kuin aiemmin pelatuissa BSM - otteluissa ja uskovat parantavansa otettaan kauden kuluessa. Joukkueesta ei tämän pelin perusteella voi nostaa esiin yksittäisten pelaajien onnistumisia, vaan koko joukkueen on rauhoitettava peliään ja tuotava oma osaamisensa taso paremmin esille. Pelaamista on nostettava ylemmäs ja hyökättävä voimakkaammin siniviivan yli. Syöttöpaikkoja on haettava paremmin ja maalinteossa onnistuttava.
 
Lauantaina pelattiin Tikkakoskella myös BSM- sarjan ottelu ja osa pelaajista pelasi molemmat pelit. Edeltävä ottelu varmasti painoi jaloissa, mikä näkyi luistelutehossa ja voimassa. Lokakuun lopussa Lahti kohtaa kotiareenallaan varmasti iskukykyisen ja voitonnälkäisen Tikan joukkueen!
 
SM-sarjan kärkiottelu pelattiin Lapinlahdella, jossa Lapinlahden LL-89 voitti Luvian LuKi-82 ottelutuloksella 8-5. Lapinlahti onkin vuosien varrella ollut tiukka paikka monelle vierasjoukkueelle, sillä ringette-henki ja kannustus hallissa on kova. Valmentaja Juha Pohjolan mukaan mestaruustaisto käydään tänä vuonna samalla kolmikolla kuin edelliselläkin kaudella: Raision RNK, Lapinlahti ja Luvia kesken. Pelin onnistujia olivat molempien joukkueiden maalivahdit Anna Näkki ja Minna Petäjäniemi sekä Marjukka Virta ja Anne Pohjola.
 
Naantali VG 62 Haukat, 2-8
 
Naantalin ja Järvenpään Haukkojen peli alkoi varsin tasaisissa merkeissä lauantaina. Kahden erän jälkeen tilanne oli vieraille 2-4. Nuorentunut kotijoukkue jaksoi tehdä töitä ja maalissa pelasi hyvin Kirsti Saarinen, joka pelasti monta tilannetta. Erätauon jälkeen Naantalin luistin ei liikkunut enää yhtä hyvin ja Haukat pääsivät tekemään voittoon tarvittavat maalit. VG:n naisten peli on jatkuvasti parantunut ja jatkossa on lupa odottaa hyviä pelejä. Kotijoukkueen parhaimpina palkittiin maalivahti Kirsti Saarinen ja puolustaja Hanna Ropanen.
 
Naantali VG 62 – Hyvinkää, 2-4
 
Naantalin naiset olivat hyvin palautuneet lauantain kovasta pelistä ja olivat hyvässä liikkeessä heti ottelun alussa. Kaksi ensimmäistä erää olivat vauhdikasta ringetteä ja tilanteita oli molemmissa päädyissä. Hyvinkäällä on hyvin liikkuva ja vaikeasti puolustettava joukkue. Isolle erätauolle lähdettiin tilanteessa 0-0.
Tauon jälkeen vaihtelevien vaiheiden jälkeen tilanne oli 2-2. Sitten kotijoukkueen pelikuri herpaantui ja jäähysuma oli valmis. Jäähyboxista ei pelejä voiteta, sen nuori joukkue sai karvaasti kokea. Joukkueen peli kuitenkin menee eteenpäin ja nyt jaksettiin jo pelata kaikki neljä erää. Kirsti Saarinen pelasi maalissa jälleen erinomaisesti ja Melina Väkiparta osoitti kaikille pelaavansa oikeassa sarjassa taistellen koko pelin. Molemmat myös palkittiin ottelun parhaimpina pelaajina.
 
EKS Espoo – RNK Raisio, 2 - 13
 
Sunnuntaina 2.10. Espoon Laaksolahteen EKSin joukkueen vieraaksi saapui RNK Raisiosta. Ottelu oli vauhdikas, RNK maajoukkuevalmentajan vetämänä ja maajoukkueen kantavien pelaajien johdolla piti vauhdin kovana. Kotijoukkueen peli ailahteli erästä toiseen, nuoren joukkueen kokemattomuus näkyi vielä. RNK pelasi omalla tasollaan tasaisesti erästä toiseen, hyvällä sykkeellä ja kokemuksella. Joukkueista palkittiin RNK:n taitava Jonna Hellsten ja EKSin aina tsemppaava Camilla Ojapalo.
 
Tulevan viikonlopun SM-sarjan jännitysnäytelmänä nostettakoon esille Uudenmaan paikalliskamppailu Haukat – Hyvinkää. Vastassa on kaksi hyvin tasaväkistä joukkuetta. Hyvinkää tulee harjoittelemaan kuluvan viikon vahvasti maalintekotilanteita, sillä lauantain EKS ottelu kaatui eritoten joukkueen hengettömyyteen.  Peli alkaa Järvenpään hallissa lauantaina klo 16.30.  
 
Viikonlopun pelitulokset
SM-sarja:
 

1.10.
15:00
Kuparivuoren Aurinkoareena
VG-62
Haukat
2-8
1.10.
15:30
DNA-halli1 Raisio
RNK
Sinirenkaat
17-5
1.10.
16:00
Lapinlahden jäähalli
LL-89
LuKi-82
8-5
1.10.
16:30
Hyvinkään jäähalli
Hyvinkää
EKS
5-6
2.10.
15:00
Kuparivuoren Aurinkoareena
VG-62
Hyvinkää
2-4
2.10.
18:00
Laaksolahti Areena
EKS
RNK
2-13

Ykkössarja:
 

1.10.
15:00
Nokian jäähalli
NoU
Helsinki
7-5
1.10.
18:30
Tikkakosken jäähalli
Tikka
Lahti
2-12

Tulevat pelit
 
SM-sarja:
 

8.10.
14:30
Luvian jäähalli
LuKi-82
VG-62
8.10.
16:00
Lapinlahden jäähalli
LL-89
Sinirenkaat
8.10.
16:30
Järvenpään jäähalli
Haukat
Hyvinkää
 
 
Ykkössarja
9.10.
 
 
 
16:00
 
 
 
SOL Areena Lahti
 
 
 
Lahti
 
 
 
 
 
 
 
NoU

 
Suomen Ringetteliitto ry
Viestintä
040-5864585