Ringetteliitto ja Kisakallio solmivat neljän vuoden sopimuksen valmennuskeskusyhteistyöstä
28.05.2021 12:44
Ringetteliiton ja Kisakallion yhteistyösopimus allekirjoitettiin iloisissa tunnelmissa: vasemmalta avainasiakasvastaava Jenni Korhonen Kisakalliosta, toiminnanjohtaja Anu Pitkänen Ringetteliitosta, Kisakallion toimitusjohtaja Petri Tarkkanen, Ringetteliiton hallituksen puheenjohtaja Markku Koli, Kisakallion valmennuskeskuksen johtaja Kari Seppänen ja Ringetteliiton osaamisen kehittäjä Matti Virtanen.
Suomen Ringetteliitto Ry ja Kisakallion Urheiluopisto ovat tehneet sopimuksen strategisesta yhteistyöstä. Sopimus kattaa laajasti yhteistyötä harjoittelun ja koulutuksen saralla.
– Meillä on ollut paljon yhteistyötä jo tähänkin asti ja kokemukset ovat hyviä. Myös Kisakallion sijainti on meille logistisesti sopiva. Myös sillä on arvonsa, että me viihdymme täällä. Koemme, että olemme tervetulleita. Keskitämme jatkossa edelleen toimintaa Kisakallioon ja neuvottelemme myös asiantuntijan palkkaamisesta yhteistyössä Kisakallion kanssa, Suomen Ringetteliiton toiminnanjohtaja Anu Pitkänen kertoo.
Kisakallion olosuhteet sopivat Ringetteliiton tarpeisiin. Harjoitusjäähalli, oheisharjoittelun mahdollisuudet, testausolosuhteet, ruoka ja majoitus täyttävät kriteerit. Naisten ja nuorten maajoukkue leireilevät jo Kisakalliossa ja yläkoululeirityksetkin pyörivät. Ringette näkyy Kisakallion kampuksella myös seurojen toimesta. Seuraavana on tarkoitus kartoittaa millä kaikilla tavoin voidaan hyödyntää asiantuntijapalveluita ja vaihtaa osaamista.
Kisakallion puolesta yhteistyöstä vastaa valmennuskeskuksen johtaja Kari Seppänen. Hän iloitsee suunnasta, johon ringeten kanssa on kuljettu ja kuljetaan edelleen.
– Tämä on askel entistä tiiviimpään yhteistyöhön. Tekemämme yhteistyösopimus kattaa seuraavat neljä vuotta. Se hyvä aika kehittää yhteistyötä ja auttaa kumppanilajia eri osa-alueilla, Seppänen sanoo.
Ringeten naisten maajoukkue aloittaakin jo tulevana viikonloppuna valmistautumisen syksyllä 2022 järjestettäviin MM-kotikisoihin leireilemällä viikonlopun yli valmennuskeskuksessaan Kisakalliossa.
---
Ringette on vauhdikas alunperin tytöille ja naisille kehitetty kaukalossa pelattava joukkuepeli. Kanadasta lähtöisin oleva vauhdikas jäälaji yhdistelee älyä, iloa ja luovuutta. Suomessa on tällä hetkellä noin 4000 ringeten harrastajaa lähes 40 eri seurassa. Suomi on lajin hallitseva ja yhdeksänkertainen maailmanmestari.
Kisakallio on perinteikäs lohjalainen Urheiluopisto, jonka järjestää liikunta-alan ammatillista koulutusta, valmentajakoulutusta, koulutusvientiä sekä toimii valmennuskeskuksena ja tarjoaa liikunnallisia vapaa-ajan palveluja. Kisakallion strategisia yhteistyökumppanilajeja ovat koripallo, voimistelu, käsipallo ja ringette. Kisakallion loma-asumiseen suunniteltu villa-alue on Lohjan Asuntomessujen 2021 oheiskohde. https://www.kisakallio.fi/