OKM seuratukea jaettiin yli 400 hankkeelle, mukana 8 ringetteseuraa
04.05.2021 09:15
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille lähes 4,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan paikallisen seuratoiminnan elinvoimaisuutta.
Seuratukea myönnettiin yhteensä 408 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 284 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle on 124. Avustukset kohdistuvat 109 eri kuntaan. Seurojen yhteishankkeita on 43. Avustusta saavissa hankkeissa on esillä suomalaisen seuratoiminnan laaja kirjo ja moninaisuus.
Lue koko uutinen OKM:n sivuilta.
Kaikki vuodelle 2021 myönnetyt seuratoiminnan kehittämistuet löytyvät tästä.
Ringetteseuroista seuratoiminnan kehittämistukea sai kahdeksan seuraa, yhteensä 72.000,00 euroa.
BLD Ringette ry - Laadukas toiminta tempaa mukaan!
Helsinki Ringette ry - Stadin harrastepäällikkö
Hyvinkää Ringette ry - Ringette liikuttaa lähellä
Kangasniemen Palloilijat ry - Seuratyöntekijästä laatua tekemiseen
Kiekko-Espoo ry - Tytöt hokkareille - tyttöjen jäälajit loistamaan!
Laitilan Jyske ry - Ilolla kaikki luistelemaan
Nurmijärvi Seven Ringettes ry - Höntsäryhmä
Raision Nuorisokiekko ry - Kaukalossa ja kaukalon laidalla