Naisten ja U21 nuorten maajoukkueiden johtoryhmät vahvistuivat

18.08.2020 12:17

building
Petra Ojaranta Tampereen MM-kisoissa 2010
building
Naisten maajoukkueen johtoryhmä Kisakalliossa elokuussa 2020

 

Molempien maajoukkueiden johtoryhmiä vahvistettiin niin uusilla kuin tutuillakin henkilöillä. U21 nuorten maajoukkueen valmennusryhmää täydennettiin ringeten yhdellä ehdottomalla lajilegendalla, kun Petra Ojaranta liittyi tiimiin. Ojaranta on pelannut huikean uran SM-sarjassa ja maajoukkueessa. Maajoukkuepaidan hän puki päällensä kahdeksissa eri kisoissa ensiesiintymisen ollessa 1994 Minnesotassa Suomen ensimmäisen maailmanmestarijoukkueen mukana. Viimeiset kolme vuotta hän on pelannut Kanadan mestaruussarjassa NRL:ssa, mutta nyt tapahtunut paluu kotimaahan mahdollistaa myös valmennusuran kehittämisen tulevaisuudessa.

- Toivon ja uskon että pelikokemukseni kautta pystyn auttamaan nuoria heidän matkallaan kohti heidän omaa huippuaan, Ojaranta sanoo. 

Tuttua turvallista maajoukkueväkeä jatkaa huoltotehtävissä. Naisissa Mika Salminen ja Pekka Takala sekä U21 nuorten maajoukkueessa Jari Koski ja Tony Samuelsson. Naisten maajoukkueen johtoryhmä täydentyi puolestaan uudella joukkueenjohtajalla, Sanna Alangolla.

Molempien joukkueiden johtoryhmiä tullaan täydentämään muutamalla avaintehtävällä vielä syksyn aikana.