Suomen maajoukkueet suuntaavat MM-kisoihin!

21.11.2019 10:18

 

 

 

 

 

 

 

 

Suomen ringeten maajoukkueet matkustavat lauantaina Kanadan länsirannikolle Burnabyyn ottelemaan maailmanmestaruudesta. Matkalle Brittiläiseen Kolumbiaan lähtee naisten maajoukkue, joka on hallitseva maailmanmestari ja on voittanut viimeiset kuusi maailmanmestaruutta ja nuorten U21-maajoukkue, joka sijoittui edellisissä kisoissa toiseksi. 

Sekä vuodesta 2011 naisten maajoukkueessa valmentajana vaikuttanut Timo Himberg, että nuorten joukkueen luotsi Vesa Lönngren valmistautuvat lähtöön odottavin ja hyvin fiiliksin. 

- Tietenkin tunnelmat on odottavat ja hyvät. Ehkä se enemmän realisoituu, kun tavataan lentokentällä. Tässä vaiheessa mielessä pyörii enemmän normaalit arjen haasteet, Himberg kuvailee. 

Valmistautuminen MM-kisoihin on sujunut melko perinteisesti leirityksillä. Sekä naisten joukkue, että U21-ovat treenanneet Kisakalliossa viikonlopun pituisten leirien muodossa ja tänä vuonna valmistautumiseen oman lisänsä toi joukkueiden väliset ottelut. Syksyn aikana on pelattu naisten ja nuorten välinen ottelu ja sekajoukkueiden välinen ottelu, jotka ovat valmistaneet kansainvälisiin peleihin ja tuoneet vaihtelua maajoukkueiden leirityksiin. 

- Viimeiset leirit olemme pyrkineet rakentamaan mahdollisimman hyvin kisoja valmistavaksi peilaten vastustajaan. Saimme pari hyvää harkkapeliä maajoukkueen kanssa, jotka koin todella hyviksi ainakin nuorten kannalta, toivottavasti maajoukkuekin jotain niistä sai. Kiitos heille, Lönngren kertoo. 
 
Molemmat valmentajat ovat tyytyväisiä joukkueisiinsa ja ovat luottavaisia kokoonpanoon. Lönngren mainitsee U21-joukkueen vahvuudeksi hyvän yhteishengen ja äärettömän lahjakkaat yksilöt. Joukkue on tänä vuonna valmentajan mukaan tasaisen kova. Himberg kertoo, että maajoukkueen vahvuutena on ehdottomasti voittamisen kulttuuri ja tieto siitä, mitä se vaatii. Joukkue on kokonaisuutena vahva, mutta etenkin hyökkäys on hänen mukaansa tulivoimainen. 
 
- Itse olen ollut maajoukkueessa tällä jaksolla vuodesta 2011 ja meillä on sen ajan kokenein joukkue jalkeilla. Hyvähenkinen joukkue, jolla on vahva itseluottamus omiin kykyihin. Hyvä miksaus erilaisia pelaajia, joista jokainen tuo jotain erityisosaamista pöytään. Useat pelaajat pystyvät myös pelaamaan monipuolisesti eri rooleissa, joten se tuo valmennukselle lisämausteen peluuttamiseen, jos niin tarvitaan, Himberg kuvailee naisten maajoukkuetta.
 
Nämä arvokisat ovat tällä hetkellä molemmille valmentajille viimeiset, kun heidän sopimuksensa päättyvät näihin kisoihin. Se ei kuitenkaan aiheuta paineita tai muutenkaan vaikuta valmennukseen. 
 
- Meinaan mennä nauttimaan tapahtumasta ja toivon ja uskon myös pelaajien tekevän niin.
Edelliseen kertaan verrattuna olen kerran kokeneempi ja uskon sen merkkaavan jotain, Lönngren tuumaa. 
 
- Tehdään asiat hyvin ja huolellisesti ja mennään eteenpäin. Meillä on niin kova rutiini näistä kekkereistä, ettei sitä kannata jännittämisen takia pilata. Ehkä sitten kun pelit on ohi, voi tulla jotain tuntemuksia, mutta nähtäväksi jää, Himberg sanoo. 
 
Maailmanmestaruudesta otellaan Burnabyssä Bill Copeland Arenalla, kun Suomi kohtaa Kanadan Sam Jack’s cupin finaalissa. Maailmanmestaruuteen tarvitaan kaksi otteluvoittoa kolmesta ja ensimmäiset finaalit pelataan 28.11. ja toiset ottelut pelataan 30.11. Tarvittaessa pelattava kolmas finaali pelataan 1.12. Tätä ennen pelataan sekä naisten, että U21-joukkueiden harjoitusottelut. Maajoukkueet palaavat Suomeen 3.12.
 
Otteluaikataulut paikallisessa ajassa löytyvät täältä.
 
Otteluita voi seurata livenä täältä