Suomi tarrasi vahvasti maailmanmestaruuteen – ”Yksi pitkän urani parhaista ringetteotteluista!”
01.12.2017 08:20
Viimeisen vitosen tyrmäysisku oli liikaa Kanadalle ringeten MM-kisojen avausfinaalissa. Suomi kaatoi Kanadan Mississaugassa 7-4.
Suomi aloitti ringeten maailmanmestaruuden puolustamisen maukkaalla tavalla. Kanada kaatui kotiyleisönsä edessä avausfinaalissa maalein 7-4.
Vielä viisi minuuttia ennen loppua peli oli tasan 3-3, mutta lopussa Suomi laittoi tuulemaan. Maija Väyrynen vei Suomen johtoon, kun päätöserää oli pelattu 10.25. Sitä seurasi reilun neljän minuutin maaliryöppy, josta Kanada ei – tietenkään – enää toennut.
– Tämä oli yksi pitkän urani parhaista ringetteotteluista – ja jännittävä myös ehdottomasti. Selkeä teemamme tässäkin pelissä oli kärsivällisyys, ja rummutimme tosi tunnollisesti kohti Kanadan maalia. Kanadan maalivahti seisoi käytännössä päällään välillä ja piti joukkuettaan pystyssä, mutta kärsivällisyys tuotti tulosta. Onnistuimme repimään riittävän eron, Suomen päävalmentaja Timo Himberg niputti.
– Ero repesi lopussa jopa vähän liikaa, kun Kanada yritti raivoisasti ottaa rengasta pois ja joutui ottamaan myös muutaman jäähyn. Pääsimme ylivoimalla vielä kaunistelemaan numeroita. Peli olisi voinut päättyä puolin tai toisin – vaikka me hallitsimmekin peliä. Täytyy olla tyytyväinen.
Kanada johti avauserän jälkeen, mutta Susanna Tapani onnistui tärkeässä tasoitusmaalissa toisessa erässä. Kolmannessa erässä Tiia Halme vei Suomen ensi kertaa johtoon, mutta Shaundra Bruvallin illan toinen maali piti ottelun tasalukemissa loppuhetkille asti.
– Oma puolustuspelaamisemme oli todella hyvää – kuten myös maalivahtipeli ja koko kentän karvaus. Kanada teki neljä maalia, mutta viimeinen tuli neljä sekuntia ennen loppua. Tällaisessa pelissä on tosi hyvä saavutus pitää Kanada käytännössä kolmessa maalissa, Himberg alleviivasi.
Suomi rummutti peräti 64 laukausta kohti Kanadan maalivahtia Amy Clarksonia. Suomen maalilla Maria Perkkola kirjautti 30 torjuntaa 34 laukauksesta.
– Kunnon MM-finaalimeininkiä. Tiukkaa ja tasaista vääntöä, ja kovaa sai pelata molemmin puolin. Tosin peli oli myös rikkonaista, mikä sekoitti meidän viisikkopeliä. Olimme kärsivällisiä ja tiesimme, että saamme tehtyä ne ratkaisevat maalit, Perkkola vahvisti Himbergin näkemyksen.
Nuorille kehuja
Lapinlahtea seuratasolla edustavat kokeneet Anne Pohjola ja Marjukka Virta nousivat jälleen kerran esiin tehoillaan 1+3. Kokeneemmasta kaartista myös Susanna Tapani (1+2) ja Tiia Halme (2+0) kunnostautuivat. Himberg nosti kuitenkin esiin nuorempaa kaartia.
– Maija Väyrynen palkittiin pelin parhaana, ja hän oli muutenkin erittäin hyvä tänään. Selkeästi haluan nostaa nuoren ensikertalaisen esille, Himberg lausui.
– Nostaisin esiin myös Miranda Uusi-Kämpän, joka ei ollut vielä puoli vuotta sitten puolustajan roolissa mukana, mutta muutamien tapahtumien johdosta pelaa tällä hetkellä puolustajana. Hän on pelannut todella hienosti. Täytyy sanoa, että nuorissa on voimaa. Vaikka meillä on kokeneita pelaajia paljon, myös nuorista on tullut vastuunkantajia.
Voitto tarkoitti sitä, että maailmanmestaruus on katkolla Suomelle lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Jos Kanada onnistuu selvittämään sen ottelupallon, ratkaiseva kolmas finaali on ohjelmassa sunnuntaina.
– Tämä on ensimmäinen kiinnitys pokaaliin. Lauantaina lähdetään hakemaan toista, ja samalla mestaruuspyttyä. Uskomme taas siihen, että meidän oma työmme palkitsee ja pääsemme juhlimaan. Ei mennä kuitenkaan asioiden edelle. Nautitaan tästä voitosta hetki, ja sitten ruvetaan keskittymään seuraavaan koitokseen, Himberg peräänkuulutti.
Kanada vei nuorten ensimmäisen finaalin
Käyntiin saatiin myös finaalisarja alle 21-vuotiaiden maailmanmestaruudesta. Suomi pani tiukasti vastaan ja taisteli voitosta päätöserään asti, mutta Kanada oli lopulta parempi maalein 8-3.
– Peli oli ihan erilaista kuin edellispäivän harjoituspelissä. Peli-ilmeemme oli jo hyvännäköinen, ja meillä oli tekemisen meininkiä, Suomen nuorten valmennukseen kuuluva Kirsi Pukkila totesi.
– Jäähyt sotkivat peliämme aika paljon, mutta vastustaja ei pystynyt niistä tilanteista rokottamaan. Olimme pelissä mukana ihan viimeiseen erään asti. Loppua kohden peli vähän repesi, mutta erinomainen parannus eilisestä. Seuraavassa pelissä Kanada on kovilla.
Suomen maaleista vastasivat avauserässä Taru Kylä-Kaila ja Laura Kyllönen sekä päätöserässä Janita Järvinen. Oona Keskiselle kertyi tolppien välissä hulppeat 63 torjuntaa.
Myös nuoret pelaavat toisen finaalin paikallista aikaa lauantaina. Ikäluokan maailmanmestaruus on tuolloin katkolla Kanadalle.
– Huomiselle aamupäivälle on varattu jää, ja sinne pääsemme kevyesti harjoittelemaan. Sitten lähdemme katsomaan Niagaran putouksia, ja ehkä tekemään vähän ostoksia tulomatkalla, Pukkila suunnitteli.
Otteluiden tulokset ja tilastot löytyvät täältä!