MM2017 kilpailut järjestetään Mississaugassa

09.09.2016 10:56

Seuraavat MM-kisat pelataan Mississaugassa, Ontarion provinssissa, 27.11.-3.12.2017. Kisapaikkana on Iceland Arena, joka sijaitsee 20 km Toronto Pearsonin kansainväliseltä lentokentältä. Osallistuvat joukkueet tarkentuvat lähempänä kisoja, mutta kisoihin odotetaan joukkueita Suomen ja Kanadan lisäksi myös Ruotsista, USA:sta ja Tšekistä.
 

Suomen naisten ringettemaajoukkue kokoontuu uuden MM-kisaprojektin ensimmäiselle leirille nyt tulevana viikonloppuna 9.-10.9. Kisakallion urheiluopistolle. Leirille on kutsuttu yhteensä 26 pelaajaa, joista viisi on maalivahteja. Kutsuttujen joukossa on useita ensikertalaisia ja uusia tuttavuuksia, jotka saavat nyt ensimmäisen näyttöpaikan naisten maajoukkueringissä.

”Alkamassa on mielenkiintoinen ja tiivis projekti, sillä kisoihin on aikaa vain 15 kuukautta. Projektissa on mukana useita uusia kandidaatteja MM-kisajoukkueeseen, mikä tekee tästä projektista entistä innostavamman ja mielenkiintoisen valmennuksen kannalta”, toteaa maajoukkueen valmentaja Kim Forsblom. ”Pelaajatarkkailu on suunniteltava huolella ja pelaajien on annettava tarvittavat näytöt nyt alkavan kauden aikana”.

”Tekemisen tasoa on pystyttävä nostamaan entisestään, jotta kannu pysyy Suomessa seuraavienkin kisojen jälkeen”, päävalmentaja Timo Himberg muistuttaa.