Naisten maajoukkue MM-huuman keskellä: ”Poltetta on päästä pelaamaan”

28.12.2015 14:00

Tämän viikon perjantaina otteluiden osalta urakkansa ringeten MM-kilpailussa aloittava Suomen maajoukkue kokoontui Helsinkiin jo sunnuntaina. Illan ohjelmassa oli päivällinen ja kisaviikon ensimmäinen palaveri. Joukkueen alkuviikko pitää puolestaan sisällään kahdet jääharjoitukset ja yhden harjoitusottelun sekä erinäisiä kaukalon ulkopuolisia tapahtumia, kuten kisojen avajaiset.

Joukkueen päävalmentajan Timo Himbergin mukaan ryhmässä vallitsee odottava, mutta levollinen tunnelma.

- Poltetta on päästä pelaamaan ja tärkeää, että meillä on keskiviikkona jo harjoitusottelu, niin se odottavan aika ei ole ihan niin pitkä. Kokeneista pelaajista paistaa se varmuus, kun tiedetään miten homma menee. Nuoremmilla on sitten enempi tuntosarvet ulkona ja odotetaan mitä tapahtuu. Kaikki ovat kuitenkin hyvällä mielellä ja terveinä, Himberg päivittää joukkueen kuulumisia.

Suomen urakka kisoissa alkaa ensi vuoden ensimmäisenä päivänä ottelulla Kanadaa vastaan. Kaksi ringettemaailman jättiläistä kohtaavat toistamiseen sunnuntaina ja tarpeen vaatiessa vielä maanantaina. Sam Jacks Trophyyn eli naisten maailmanmestaruuteen vaaditaan siis kaksi voittoa.

Joukkueet iskevät vastakkain kuitenkin jo harjoitusottelussa keskiviikkona. Maanantaina Suomen joukkue oli kokonaisuudessaan Tikkurilassa seuraamassa Kanadan harjoitusottelua SM-sarjajoukkue EKS:ää vastaan.

- Nyt vielä kanadalaisista paistaa aikaero ja matkustamisen rasitus, mutta silti näkee, että kyseessä on kova nippu. Luisteluvoimainen ja tasainen joukkue, joka varmasti nousee vielä aivan eri tasolle keskiviikkona, perjantaista puhumattakaan. Me ollaan kuitenkin luottavaisia omaan peliin ja lähdetään keskiviikkona hiomaan sitä, eikä liikaa piilotella. Aina muutama ässä pitää olla hihassa, mutta kaikkein tärkeintä on saada oma peli kasaan keskiviikkona, jotta perjantaina ollaan täydessä iskussa, Himberg painottaa.