B-nuorten sarja päättyi; Jyske ja VG-62 sarjojen mestareiksi
21.03.2015 20:21
B-nuorten SM- ja Ykkössarja huipentuivat tänään pelattuihin finaaliotteluihin. Edellisviikonloppuisten välierien kautta SM-sarjan finaaliin olivat tiensä raivanneet Blue Rings Blue Tuusulasta ja Laitilan Jyske. Välieristä pronssiotteluun johti Raision Nuorisokiekon ja Lahti Ringeten tiet. Ykkössarjassa taas VG-62 Naantalista ja Forssan Palloseuran Juniorit kohtasivat finaalissa ja pronssiottelussa taistelivat Luvian Kiekko -82 ja Ilves BLD Tampereelta.
Luvialla aloitettiin ensimmäisenä heti puoliltapäivin ottelulla LuKi-82 - Ilves BLD. Ottelu alkoi reippaasti Luvian tahdissa, viiden minuutin kohdalla LuKi johti 2-0. Ilves BLD kuitenkin kiri tasoihin ja ohi. LuKi tasoitti ja taas Ilves BLD pääsi johtoon. Toisen erän lopussa LuKi pääsi kahden maalin johtoon ja tämä johtoasema piti ottelun loppuun asti. Lopputulos oli lopulta 9-6 LuKi:lle, joka saavutti siis B-nuorten Ykkössarjan pronssia.
Kuva Perttu Väre
Ajallisesti seuraavana oli ohjelmassa Blue Rings Blue - Laitilan Jyske, jotka kohtasivat Tuusulassa 265 katsojan edessä. Tuusulassakin maalinteko aloitettiin arkailematta ja Jyske johti 2-0 jo ennen kuin neljä minuuttia oli pelattu. Toisen erän alkupuolisko varsinkin oli Jyskeen juhlaa ja se johti ottelua parhaimmillaan 7-3. Ennen erän loppua BR kokosi itsensä ja kavensi erätaukolukemiksi 6-7. Kolmannessa erässä nähtiin vain kolme maalia; yksi BR:n ja kaksi Jyskeen. Neljännessä erässä BR yritti kaikkensa myös ilman maalivahtia ja Jyske teki lopulta kaksi maalia tyhjiin. Loppulukemat siis Jyskeelle 12-8 ja B-nuorten SM-sarjan kultamitalit matkasivat Laitilaan. Blue Rings Blue sai kaulaansa sarjan hopeiset mitalit.
Kuvat: Timo Kupiainen
Raisiossa RNK ja Lahti Ringette taistelivat BSM-sarjan pronssista. Ottelun ensihetket olivat tasaiset, viidessä minuutissa molemmilla joukkueilla oli maali tehtynä. Kuitenkin ensimmäistä erää vei RNK, jonka johto oli jo hetkellisesti 4-1. Erän viime metreillä Lahti kavensi lukemiin 4-2. Toisen erän alku pelattiin maaleitta ja vasta erän puolivälin jälkeen päästiin taas maalinmakuun. Raisio teki yhden maalin ja Lahti tasoitti erätaukolukemiksi 5-5 nopeaan tahtiin tehdyillä kolmelle maalilla. Tauon jälkeen Lahti pääsi hetkeksi johtoasemaan, mutta sitten RNK pääsi karkuun ja Lahden kiri ei riittänyt. Ottelu päättyi Raision voittoon ja SM-pronssijuhlaan lukemin 9-7.
Kuva: Tommi Laine
Päivän viimeisenä otteluna pelattiin Ykkössarjan finaali Naantalissa VG-62:n ja FoPS:n välillä. Kuparivuorella maalinteko oli ottelun kahden ensimmäisen erän aikana vaikeaa ja ensimmäisessä erässä nähtiinkin vain yksi FoPS:n maali. Toisessakaan erässä maaleilla ei juhlittu, VG-62 teki kaksi maalia heti erän alkuun ja enempää ei nähty. Erätauolta jäälle tultiin uusilla ohjeilla ja maalintekokin alkoi sujua. VG-62 kasvatti johtoaan kolmella maalilla FoPS:n kahdesta maalista huolimatta. Ottelun päätöserässä VG-62 karkasi FoPS:lta täysin ja lopulta tulostaululla seisoi lukemat 10-4 kotijoukkueella. Ykkössarjan kultaa ja kiertopalkinto siis kotijoukkue Naantalin VG-62:lle ja hopeaa Forssan Palloseuran Junioreille.