Ringeten moniosaajat viikonloppuna Tie Huipulla –tapahtumassa

30.01.2015 00:00

Vantaan Tikkurilassa järjestetään tulevana viikonloppuna jokavuotinen alue- ja maajoukkuetapahtuma. Tapahtumaan on kutsuttu lahjakkaimmat ringeten pelaajat. Tapahtuma on samalla lähtölaukaus MM2016 kotikisoihin, jotka pelataan Helsingissä ensi vuoden vaihteessa. Nuorten ja naisten tähdistöotteluiden lisäksi pelataan valtakunnallinen aluejoukkueturnaus, joka on osa liiton Tie Huipulle –ohjelmaa.

 

Naisten maajoukkue pelaa kaksi peliä viikonlopun aikana. Maajoukkueringissä olevat pelaajat antavat viikonlopun aikana näyttöjä vahvuuksistaan ja lopulliset maajoukkuevalinnat tehdään syksyn 2015 aikana. Mukana viikonlopun naisten joukkueringissä on 33 pelaajaa, joiden kaikkien kirkaimpana tavoitteena on päästä MM2016 naisten maajoukkueeseen.

 

21-vuotias hyökkääjä Susanna Tapani on monilahjakkuus, joka on ollut mukana sekä ringeten että naisten jääkiekon maajoukkueissa. Susanna Tapani on ikäisekseen saavuttanut paljon, mutta vielä nälkää riittää saada lisää menestystä ja kehittää omaa osaamistaan. Tapani innostui lajiin äitinsä innoittamana. Tapani on Laitilan Jyskeen kasvatteja, mutta viime vuodet hän on pelannut Raision RNK:n riveissä. Kuluvalla kaudella hän on pelannut molempia lajeja sekä opiskellut urheilumarkkinointia ja johtamista. Ensimmäisissä MM-kisoissaan Susanna oli kolmosketjun nuori superlupaus, jolta ei naisten tasolla osattu odottaa vielä suuria. Seuraavat MM-kisat jäivät väliin jääkiekon Olympia-valmistautumisten vuoksi, mutta nyt Susanna on valmis hyppäämään todella suuriin saappaisiin. Kokonaisvaltaisen pelaamisen lisäksi Susannan pelistä kannattaa seurata oivaltavia ratkaisuja hyökkäysalueella.

 

Hyökkääjä Siiri Kallionpää on 24-vuotias kaksinkertainen maailmanmestari naisissa, jonka vanhemmat valitsivat hänelle 3-vuotiaana lajiksi ringeten. Hän on pelannut aina Raision RNK:n riveissä. Kallionpää harjoittelee vähintään kuusi kertaa viikossa, joista yksi on omatoiminen juoksulenkki tai lihaskuntotreeni. Aikaisemmissa MM-kisoissa Siiri on ollut karvaajan ja puolustavan hyökkääjän roolissa. Viimeiset vuodet Siiri on kuitenkin keikkunut SM-sarjan pistepörssin kärkipaikoilla. Halu hyökkäävään rooliin myös MM-kisoissa on kova, joten Siirin otteita hyökkäyspäässä kannattaa seurata.

 

20-vuotias maalivahti Maria Perkkola on länsirannikon kasvatteja Laitilasta, jossa hän laittoi luistimet jalkaan 3-vuotiaana. Perkkola on pelannut Laitilan Jyskeessä, Uudenkaupungin Jääkotkissa, Rauman Lukossa ja tällä hetkellä Luvian Kiekko -82 joukkueessa. Vuonna 2013 Perkkola voitti ensimmäisen maailmamestaruutensa naisten maajoukkueessa. Perkkola omaa ketterän ja hyvän peliälyn. Nopea ja akrobaattinen Perkkola on saavuttanut tasaisen suoritusvarmuuden kovassa pelikuormassa Luvialla. Varman peruspelaamisen lisäksi kannattaa seurata, kuinka monta ”varmaa” maalia hän ryöstää hyökkääjiltä.

 

Puolustaja Mira Sydänmaa on 25-vuotias Suomiehestä lähtöisin oleva pelaaja, joka pelasi viime kauteen asti Hyvinkää Ringeten riveissä. Tänä kautena hänen joukkueensa on Blue Rings. Sydänmaa voitti MM2013-kilpailuissa ensimmäisen arvokisamitalinsa, joka on hänelle arvokas. Maajoukkueringissä Sydänmaa on ollut vuodesta 2009 lähtien. Kovaa laukova Sydänmaa on yksi maajoukkueen nopeimmista pelaajista. Tie Huipulle –otteluissa kannattaa seurata, kuinka monta irtorengasta hän vie itselleen, ja miten hän osallistuu hyökkäyksien tukemiseen.

 

Puolustaja Pauliina Auvinen on 24-vuotias Rajamäeltä lähtöisin oleva pelaaja, joka on edustanut Nurmijärvi Seven Ringettesiä ja Hyvinkää Ringetteä. Tällä kaudella hän pelaa pelaa Espoon EKS:ssä. Pauliina on vahva ja ulottuva puolustava puolustaja. Aiemmilla kausilla fyysinen pelityyli on tuonut paljon rangaistuksia, mutta kokemuksen myötä Pauliina on löytänyt sopivan tavan pelata puolustuskolmiossa. Kannattaa seurata, miten tilanteisiin mennään kovaa mutta puhtaasti.

 

Sunnuntaina maajoukkuerinkiä täydentävät moniosaajat Marjukka Virta, Anne Pohjola ja Salla Kyhälä

 

 

Joukkueet

 

Aikataulu