Lahti Ringette since 1982

08.12.2023, Mia Melkinen / Lahti Ringette

 

Onko mikään muuttunut matkan varrella?

Jääajat ovat kortilla nyt, mutta vielä enemmän silloin ennen. Töitä on hartiavoimin tehty, jotta päästiin muiden jään käyttäjien mukaan päättämään näistä asioista. 1980–90-luvulla vakiovuoro nykyisellä Isku Areenalla oli lauantaina klo 21–22.20. Siinä nuorilla neideillä oli kiire suihkuun ja hiuksia föönaamaan, jotta ehti vielä kaupungille illanviettoihin mukaan. Jossain välissä saimme lisää jääaikaa, keskiviikon vuoroa jatkettiin puolella tunnilla klo 21–22.50 asti. Tämähän tuntui torstaiaamuna kellon soidessa… Oli kyllä laadukkaat harjoitteluajat silloin... Koska lisää jääaikaa kaivattiin, päätti edustusjoukkue osallistua Lahden Kortteliliigan naisten kaukalopallon sarjaan. Tarkoituksena oli saada luisteluharjoitusta pelaamalla, mutta kauden päätteeksi pokkasimme myös sarjan mestaruusmitalit kaulaamme – ei vain yhtenä vaan monena vuonna! Paikallinen kaukalopallojoukkue värväsi riveihinsä pari pelaajaa joukkueestamme vahvistukseksi kaukalopallon SM-turnaukseen.

Kerinkallion tekojää oli kotihallimme ja paikkahan tuli kuuluisaksi kylmyydestään. Jos ulkona oli -25°C, katsojat menivät ulos lämmittelemään hallista. Treeneissä ei visiirin käyttäjien auttanut pysähtyä pitkäksi aikaa, koska jääraapalle tuli saman tien töitä. Joukkueena emme hankkineet yhtenäisiä treenipaitoja vaan paksut fleecehupparit alkulämpälle jäälle, muuten olisi kylmyys iskenyt. Myöskään uusia pelipaitoja ei rahapulan vuoksi pystytty hankkimaan, joten osallistuimme Urheilulehden kilpailuun uusista pelipaidoista. Otimme kuvan pelaajista ilman paitoja jäällä... Ja voitimme kisan, uudet paidat päällä oli hyvä treenata. Pukukopit ”Kerillä” olivat kovin pieniä, joten välillä uudet pelaajat joutuivat pukemaan varusteet suihkuhuoneessa...

Jo tuolloin seurastamme ja pelaajien vanhemmista löytyi talkoohenkeä pitämään kahviota pelin aikana. Myynti oli taattua ja paistettujen vohveleiden suosio hurja!

Joukkueen valmentajina toimi erilaisia osaajia, oli jonkun isä, poikaystävä, siskon poikaystävä tai veli... Valmentajien koulutukseen alettiin kiinnittämään huomiota vasta liiton ja lajin kehittyessä. Myös samassa pukukopissa vaihdettiin varusteet niin pelaajat kuin valmentajatkin sulassa sovussa, eikä sitä koettu mitenkään ihmeellisenä asiana. 

Pelimatkoilta

Loimaalla kolattiin lumet pariin otteeseen pelin aikana. Lumen tulo oli niin sankkaa, ettei rengasta löytänyt luutimallakaan, joten kolat otettiin käyttöön niin erätauoilla kuin myös kesken ottelun. Nilkkoihin asti yltänyt lumi nielaisi renkaan kiduksiin ja sitä sitten yhdessä etsittiin. 

Erään pelireissun kotiinlähtö venyi, koska pukukopin kahdesta suihkusta vain toinen oli toimiva...

Vantaalla pelattiin niin sankan sateen jälkeen, että renkaan vauhti stoppasi jäälle muodostuneisiin lammikoihin – uimarenkaat olisi ollut tarpeen tällä pelimatkalla.

Naantalissa huoltojoukot joutuivat koville, jos pelaajien luistinsuojat olivat jääneet kotiin. Ulkokopeilta oli jonkinmoinen matka halliin ja matka sujui mukavasti huoltajan reppuselässä.

Yöturnaus Vantaalla Walapaisin järjestämänä oli heidän hätähuutonsa päättäjille vähäisistä jääajoista ja niiden ajankohdista; ringette sai kaikki lepakkovuorot tuohon aikaan. Aamuyöllä klo 4 oli kovastikin hihittävää pelaajaa hallin käytävillä ja peliin keskittyminen olikin aika haasteellista ja toisille jopa mahdotonta. Se, saiko Walapais parempia jääaikoja, on jäänyt hämärän peittoon? 

Harjoitusmatka Prahassa VG:n kanssa on myös ikimuistoinen. Bussissa läpi Ruotsin ja Pohjois-Euroopan oli tunnelmaa, kun lämpötila helteen takia kohosi kovinkin korkeaksi matkustamossa. Hien määrä oli vakio... Prahan jossain harjoitushallissa kävimme treenaamassa ja viimeisenä päivänä pelattiin harjoitusottelu. Lämpötilojen takia, ihana helle jatkui, halliin muodostui kova usva kesken pelin. Maalivahti ei nähnyt kuin omalle siniviivalle pelin tapahtumia. Muistissani ei nyt ole, kuinka peli päättyi. Illalla oli kuitenkin joukkueiden yhteinen iltajuhla ja sieltä matka takaisin majoituspaikkaan on Marika Mäkisellä ihan oma tarina kerrottavana…

Joukkueemme teki muutamia korkeanpaikanleirejä: Rodokselle, Marmarikseen, Kreetalle. Joukkuehengen vahvistaminen otettiin tosissaan!

Talkootöitä on tehty aina. Leipälaatikoiden pesua, mainosten jakamista, irtokarkkien pussittamista, inventaarioita, sekä järjestettiin erilaisia arpajaisia. Kirpputorilla myytiin lahjoituksena saatuja vaatteita ja tavaroita. Yhteisöllisyys oli jo silloin vahvana seuran tekemisessä ja tätä haluamme edelleenkin vahvistaa! Ollaan ylpeitä lajista ja omasta seurasta!

Aloitin kirjoituksen kysymyksellä ”onko mikään muuttunut?”. Ja voin todeta, että onneksi on, ja kiitos siitä kuuluu seurojen lukuisille vapaaehtoisille sekä Ringetteliiton ammattitaitoisille toimijoille! 

 

Mia Melkinen, Lahti Ringette