YÖPERHOS- JA LEPAKKORETKI 28.6.2013 11.06.2013 09:11
Retki järjestetään Seurasaareen perjantaina 28.6.2013 klo 22-01. Vapaa pääsy
Seurasaari sijaitsee keskellä Helsinkiä, mutta on varsin luonnontilainen vanhan kulttuurin ympäristö. Sen perhoslajistoa ei liene koskaan tai ainakaan pitkään aikaan selvitetty, vaikka selkeää ”potentiaalia” mukaviin havaintoihin paikalla epäilemättä onkin. Kesäkuun lopulla tilanne korjataan ja teemme ”yhteisiskun” alueelle.
Järjestämme SPS:n puolelta paikalle erilaisia valopisteitä, joilla voi tutustua niiden käyttöön ”oikeassa tilanteessa ja joilla lajien tunnistamisessa avustetaan. Lisäksi yksilöitä voi vapaasti valokuvata ja myös tallentaa. Samoin sään salliessa viritämme syöttiringin, joka niin edelleen on vapaasti ”hyödynnettävissä”. Kaikki havainnot kirjataan ja syötetään Hyönteistietokantaan.
Mukaan tarvitset itsesi lisäksi sen perusvälineistön, mitä normaalisti tarvitset yksilöiden kuvaamiseen tai tallentamiseen yöperhosretkelläsi. Esim. otsalamppu, haavi, kamera, tallennusvälineet.
Retki järjestetään yhteistyössä Gardenian ja Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen kanssa ja perhoset ovat vain retken toinen puoli. Samanaikaisesti paikalla voi saada opastusta myös lepakoiden maailmaan sen alan asiantuntijan ohjaamana. Seurasaaren lepakot lähtevät rakennusten koloista liikkeelle vähän auringonlaskun jälkeen. Metsäaukioilla lentävät pohjanlepakot, lammikoiden pintaa viistävät vesisiipat.
Perhostutkijain Seuran osuus on tuottaa retken sisältö hyönteisten osalta ja tarjota asiantuntemustamme kaikille retkeläisille.
Retkelle lähdetään bussin 24 päätepysäkiltä (Seurasaarentie). Julkisilla lähtöpaikalle pääsee bussilla 24. Tällä bussilla ei enää pääse retkeltä pois. Retken järjestävät Gardenia, Helsingin kaupungin ympäristökeskus ja Suomen Perhostutkijain Seura. Vapaa pääsy.
|