VIIKONLOPPUKOKOUKSEN SATOA

23.04.2013 00:00

Hyönteisviikonlopun tärkeimmät lyhyesti

Edellisen kesän (ja talven määritysten) sato tuli hyönteisten osalta jälleen käytyä läpi ja tuloksena voidaan jälleen kirjata yli 100 hyönteisfaunallemme uutta lajia. Huikea luku, josta suurin kiitos kuuluu pistiäisharrastajile ja – tutkijoille, joiden ansiota ole noin puolet noista uusista. Myös kaksisiipisissä oli jälleen paljon uusia lajeja.

Uusia perhosiakin ilmoitettiin, mutta selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kesä 2012 ei ollut erityisen lämmin ja lajien leviämiselle sopivia sääolosuhteita oli kovin niukalti. Uudet löydöt olivat ennemminkin seurausta edeltäneiden lämpimien kesien huomaamatta jääneistä ekspansioista ja osin myös nyt vasta varmentuneista määrityksistä.  5 uutta perhosta joka tapauksessa saimme ja lisäksi ennakkovaroitus muutamasta tulevien vuosien laji-ilmoituksesta.

Suomelle uutena ilmoitettiin seuraavat perhoslajit:

 Pähkämöpussikoi Coleophora lineolea (Haworth, 1828); Raasepori, Hästö-busö 2012

Jäytäjäkoilaji Gelechia scotinella Herrich-Schäffer, 1854; Vantaa 2011 ja Vantaa (eri paikka) 2012

Lasisiipilaji Synanthedon sp. nr.  polaris (Staudinger, 1877); Enontekiö, Utsjoki, Inari, Salla eri vuosilta

Kelttosulkanen Crombrugghia (Oxyptilus) distans (Zeller, 1847); Kirkkonummi 2007 ja sen jälkeen useana vuonna

Luhtavalkomittari Cabera leptographa Wehrli  1936; Virolahti 2012

Luhtavalkomittarin (C.leptographa) tunnistusohjeet löytyy täältä.

”Ennakkovaroitukset”

Punaverkkoperhonen Melitaea didyma (Esper, 1778); näköhavainto Lemlandista 2012, jota arvioidaan vielä tarkemmin

Sarakylmänperhonen Oeneis norna (,1791); ilmeisesti kolmen lajin kompleksi Suomessa (”Kilpisjärvi-tyyppi”, ”Saariselkä-tyyppi” ja ”Kuusamo-tyyppi” omia lajejaan).

 

Tapahtumaan osallistui yli 150 hyönteisharrastajaa ja –tutkijaa, jotka saivat kuulla monia muitakin erinomaisia esityksiä.  Sunnuntaina 21.4. pidetyssä SPS:n virallisessa kokouksessa SPS:n hallitukseen tuli yksi muutos, jossa Mari Kekkosen tilalle hallituksen jäseneksi tuli Juha Lemström.