KOLME LAJIA MAALLE UUSIA KOISAPERHOSIA

10.10.2020 00:00

Euzophera bigella, Paracorsia repandalis ja Spoladea recurvalis

"Kvittenikoisa" (Euzophera bigella) on pienehkö, melko mitäänsanomattoman näköinen nopsakoisa (Pyralidae), joka esiintyy laajalti Etelä- ja Keski-Euroopassa, itäisinnä Iranista. Lajista tunnetaan aikaisempi vaellushavainto Tanskasta, mutta muualta Pohjois-Euroopasta lajia ei ole havaittu.

Lajin toukka elää sukupolvesta riippuen ruusunsukuisten hedelmäpuiden hedelmissä ja puuaineksessa. Kvittenin lisäksi tunnettuja ravintokasveja ovat esimerkiksi omena, päärynä, luumu ja kirsikka. Myös saksanpähkinä ja granaattiomena mainitaan ravintokasveina.

Havainto on 6.10.2020 yöltä Virolahdella. Yksilö löytyi aamulla 7.10.2020 aktiivipyyntilakanalta istumassa.

"Olkikoisa" (Paracorsia repandalis) on nokkakoisa (Crambidae), jonka elinalueet ovat myös Etelä-Euroopassa ja eteläisessä Keski-Euroopassa. Idässä laji on levinnyt Keski-Aasiaan asti. Lisäksi laji on ihmisen mukana kulkeutunut Pohjois-Amerikkaan. Pohjois-Euroopasta lajia ei ole aiemmin tavattu Pohjois-Euroopa, mutta esim. Englantiin se on vaeltanut kolmesti.

Lajin toukka elää tulikukilla sukupolvesta riippuen joko kukinnoissa tai siemenissä.

Havainto on 6.10.2020 yöltä Virolahdella. Yksilö löytyi valopyydyksen aineistosta.

 "XXXXXXkoisa" (Spoladea recurvalis) on huomioherättävän näköinen nokkakoisa (Crambidae), jonka levinneisyys kattaa käytännössä koko trooppisen ja subtrooppisen alueen. Euroopassa laji esiintyy vain talvehtivana vain Välimeren alueella painottuen länsiosiin. Vaeltajana lajia on tavattu lisääntyvästi läntisessä Euroopassa, pohjoisinna jopa Tanskassa. Idempänä Euroopassa pohjoisimmat vaellushavainnot ovat Itävallasta, Tsekistä ja Bulgariasta.

Lajin toukka on erittäin polyfagi ja tunnettu viljelykasvien, mm. puuvillan, maissin, soijan, okran ja monien hernekasvien, tuholaisena. Myös savikoilta ja maltsoilta lajin toukkia löytyy usein.

Lajia havaittiin yhteensä 4 yksilöä. Yksi yksilö valopyydysaineistoissa Loviisassa 6.-8.10.2020, toinen Virolahdella 5.-9.10.2020, kolmas Hangossa 2.-16.10.2020 sekä neljäs 7.-23.10.2020 Kemiönsaaren Örön saarella.

Kuvat: lepiforum.de